Sitä saa mitä tilaa

Matkailuautoja on myyty yli 30 vuoden ajan Suomessa. Erilaiset trendit vaikuttavat myös matkailuautojen myyntiin. Mitkä korimallit myyvät nyt?

1980-luvulla matkailuautojen myynti alkoi nostaa päätään Suomessa. Tuolloin suosituin korimalli oli alkovi, jossa ohjaamon päälle on rakennetu 1-2 hengen makuutila. Näissä malleissa pakettiauton alusta erottuu selvästi ohjaamosta.

Puoli-integroitu (pakettiauton alustan ohjaamo tunnistettavissa) korimalli tuli tutuksi 90-luvulla, josta lähtien se kasvatti osuuttaan myydyistä korimalleista tullen eniten myydyksi korimalliksi 2000 -luvulla. Integroitujen autojen valmistus ja myynti on aina ollut suhteellisen pientä kokonaismyynnistä, koska niiden hintataso on selvästi alkovi-ja puoli-integroituja malleja korkeampi.

Hymer, jota myös kutsutaan matkailuautojen äidiksi, oli ainoita valmistajia, joka teki integroituja autoja (koko kori matkailuautotehtaasta) jo 80-luvulla. Matkailiuautomyynnin kasvaessa koko Euroopassa monet valmistajat laajensivat tuotantoaan suunnittelemalla uusia pohjaratkaisuja näihin korimalleihin. 

Oheinen tilasto kertoo miten matkailuautojen korimallien myynti on kehittynyt viimeisten vuosien aikana. Puoli-integroidut mallit ovat selvästi eniten myytyjä malleja. Viimeisen kahden vuoden aikana niiden osuus on kuitenkin ollut pienessä laskussa samaan aikaan, kun retkeilyautojen osuus on noussut. Mistä tämä kertoo? Matkailuauton ostajat ovat suunnanneet katseensa kompakteihin retkeilyautoihin, joka voi olla monessa taloudessa jopa ainoa ajoneuvo kokonsa puolesta. Ilahduttavaa on se, että pitkään pienissä myyntimäärissä ollut alkovi-malli on nostamassa osuuttaan kokonaismyynnistä. Tämä korimalli on erittäin hyvä lapsiperheille.

Integroitujen autojen myyntimäärien lievään laskuun on yhtenä syynä puoli-integroituihin matkailuautoihin 2000-luvun lopullla kehitetty ns. alaslaskettava ylävuode istuinryhmään ohjaamon taakse. Tämä ratkaisu on tuonut monelle perheelle ja/tai isovanhemmille edullisemman ratkaisun lisätä vuodepaikkojen määrää tarvittaessa.

Mihin olemme menossa?

Matkailuautojen korimalleihin vaikuttaa trendit. Uusin trendi on tullut Keski-Euroopasta: retkeilyautojen kysyntä on kasvanut. Mikä on seuraava trendi? Sitä on tässä vaiheessa vaikea ennustaa, mutta pieniä viitteitä integroitujen autojen edullisempien versioiden markkinoilletulosta on olemassa. Tämä voi llisätä niiden myyntiä, sillä integroidussa autossa on omat, kiistattomat etunsa. Matkailuajoneuvovalmistajat ovat korvat herkkinä vastaamaan kysynnän eri suuntauksiin uusilla pohjaratkaisuilla. Korimalleihin sen sijaan en usko tulevat muutoksia lähivuosina.

Teksti ja tilasto: Antti Siljamäki
Kuva: Lahden messut/KOKO Lahti Oy