Matkailuvaunu väistökokeessa – osa 1

Moottori 9/2019, Kuvat Lauri Ahtiainen, tekninen avustus Test Finland Oy/Juuso Kallioinen ja Pasi Piironen

Ei vara vaunua kaada

Kun henkilöauton perään kytketään matkailuvaunu, moni asia ratin takana muuttuu. Mitä kaikkea vaunun vetäjän pitää ottaa huomioon – niin tavallisessa ajossa kuin hätätilanteissakin?

Tunnelma Malmin lentokentällä on odottavan jännittynyt. Suljetulle kiitoradalle rahdatuista ajoneuvoista kolme Volvon mallia ovat testiryhmällemme tuttuakin tutumpia, mutta neljäs laite herättää jo toisenlaisia tuntemuksia.

Syy, miksi olemme ottaneet mukaan Hobby-matkailuvaunun, on ilmeinen. Tarkoituksena on valaista, miten vaunu käyttäytyy ääritilanteissa, siis voimakkaassa jarrutuksessa ja väistettäessä äkillisesti tiellä olevaa estettä.

Kysymyksiä on monia – päällimmäisenä tietysti se, miten perässä tuleva vaunu muuttaa auton käytöstä, ja ennen kaikkea se, mitä väistön ensimmäisen käännöksen jälkeen tapahtuu. Tilanne koskettaa paitsi vaunua ensi kertaa vetäviä, myös kokeneita karavaanareita – joista kaikki eivät vielä ole joutuneet samankaltaiseen hätätilanteeseen.

Ja vaikka vaunua ei koskaan kytkisi auton perään, tällainen yhdistelmä voi aina tulla liikenteessä heittelehtien vastaan, joten asia koskee loppupelissä aivan kaikkia tielläliikkujia.

Ei heti liikkeelle

Aluksi on hyvä kerrata vaunun vetämisen ydinkohdat, niin alkuvalmistelujen kuin ajamisenkin suhteen.

Ennen ajoon lähtemistä on tietysti varmistettava kuljettajan ajokortin riittävyys sekä se, että alla oleva auto saa vetää käytettävissä olevaa vaunua. Suurin sallittu jarrullisen perävaunun vetomassa löytyy auton rekisteröintitiedoista. Massa määritellään autojen tyyppihyväksynnässä, ja siihen vaikuttavat muun muassa auton omamassa, vetokyky, jarrut sekä koukun asennustapa.

Ja vaikka suurin sallittu vetomassa sen sallisikin, aivan vetokyvyn äärirajoille sijoittuvaa perävaunua ei välttämättä kannata lähteä kylmiltään vetämään.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa sekin, että mukana kuljetetaan yleensä varsin paljon kaikenlaista lomalla tarvittavaa tavaraa. Sekä autoa että vaunua lastattaessa pitää siis huolehtia, ettei yhdistelmä mene ylikuorman puolelle.

Paperihommien jälkeen on aika siirtyä fyysiselle puolelle. Jo vaunun hakureissulla, siis menomatkalla, pitää piipahtaa huoltamolla ja asettaa auton rengaspaineet valmistajan ohjeiden mukaisiksi. Kiire kannattaa muutenkin jättää lähtöpaikkaan, sillä aivan tuosta vain ei vaunulla liikenteeseen lähdetä – varsinkaan sillä ensimmäisellä kerralla.

Aivan kuten matkailuautojenkin puolella, myös vaunun osalta täytyy ennen ajoon lähtöä varmistaa, ettei sisätiloihin jää mitään irtonaista tavaraa. Mukana kuljetettavan kaman lisäksi tämä koskee myös vaunun varustusta. Irtonaiset pöydät tulee kiinnittää asianmukaisesti ja varmistaa myös, että kaappien ovet pysyvät ajon aikana kiinni.

Vaunun ulkopuolisista tarkastuskohteista tärkeimpiä on oikea aisapaino. Sen pitää olla oikeassa suhteessa vetoauton jousitukseen, eli auton perä ei saa vaunu kytkettynä painua liian alas, mutta aisa ei saa myöskään nostaa takapäätä – tällä on ajettavuuden kannalta jopa haitallisemmat seuraukset.

Mistä sitten tietää, mikä on oikea aisapaino? Lakiteksti antaa tähän lähtökohdat.

Suurin osa matkailuvaunuista lukeutuu tieliikennelain mukaan O2-luokan ajoneuvoihin, joiden luokittelumassa on suurempi kuin 0,75 tonnia mutta enintään 3,5 tonnia. Nämä ovat jarrullisia vaunuja – alapuolella oleva O1-luokkahan käsittää jarruttomat, enintään 750-kiloiset kärryt.

Tieliikennelain mukaan tällainen keskiakseliperävaunu on kuormattava niin, että se kohdistaa vetoajoneuvon kytkentälaitteelle alaspäin suuntautuvan voiman. Se saa olla enintään 10 prosenttia perävaunun akseleille sallitusta massasta tai enintään 1 000 kilogramman massaa vastaava voima, pienemmän voimista ollessa määräävä. Alaspäin suuntautuva voima ei myöskään saa ylittää kytkettäville ajoneuvoille eikä kytkentälaitteille sallittuja voimia.

Vaikka aisapaino saisi lain mukaan olla korkeampikin, esimerkiksi Liikenneturva suosittaa O1- ja O2- kärryjen osalta, että tavallinen ihminen jaksaa nostaa vaivatta aisan koukkuun. Käytännössä puhutaan muutamasta kymmenestä kilosta, haarukassa 25–75 kg.

Oman yhdistelmän aisapainon voi suuntaa-antavasti mitata nokkapyörän alle sijoitettavan henkilövaa’an avulla, mutta tarkemman tuloksen saa tätä tarkoitusta varten suunnitellulla aisapainovaa’alla, jollaisia on myynnissä kohtuuhintaan esimerkiksi tarvikeliikkeissä.

Myös vaunun vetopään kytkemisessä auton vetokoukkuun pitää olla erityisen huolellinen. Yhä tänä päivänäkin tavataan tapauksia, missä vaunu ei olekaan ollut liikkeellelähdön jälkeen kunnolla koukussa kiinni.

Hyväksi havaittu merkki kytkennän onnistumisesta on se, että vetopään kahva asettuu kytkemisen jälkeen alas. Varmistukseksi on hyvä vielä ottaa vetopäästä kunnon ote ja nytkyttää sitä voimakkaalla ylös-alas -liikkeellä. Toimenpide kannattaa tehdä, vaikka vetopää olisi varustettu turvakuulakytkimellä, kuten testivaunussamme oli – se ehkäisee jo osaltaan väärinkytkemisen mahdollisuutta.

Tämän jälkeen seuraakin sitten turvavaijerin sekä virtajohdon kunnollinen kytkeminen, nokkapyörän ylös nostaminen ja huolellinen lukitseminen sekä vihoviimeisenä vaunun seisontajarrun vapauttaminen.

Nähdä pitää – joka suuntaan

Näkyvyyspuoleenkin pitää kiinnittää erityistä huomiota, jälleen kerran ennen kuin liikenteeseen lähdetään. Vaunun ajovalojen, jarruvalojen ja suuntavilkkujen toiminnan kokeileminen hoituu parhaiten ulkopuolella tarkkailevan apurin avulla.

Toinen tärkeä osa-alue ovat peilit. Nykyinen lainsäädäntö ei enää vaadi erillisiä apupeilejä, vaan kuljettajan on varmistauduttava siitä, että hän voi nähdä auton sekä perävaunun sivuille ja seurata takaa tulevaa liikennettä.

Apupeilit ovat silti ehdottoman suositeltavat, etenkin jos hinattava ajoneuvo on vähänkin leveämpää mallia. Peilit helpottavat huomattavasti niin peruuttamista kuin ohittavien autojen ja vaunun sivuttaisliikkeiden seuraamista. Lisäpeilien tulisi olla E-hyväksytyt ja muodoltaan sekä asennukseltaan sellaiset, etteivät ne aiheuta vaaraa.

Asennukseen liittyy olennaisena se, että vaunun ääripäät näkyvät peileistä kunnolla. Auton omat peilit on puolestaan hyvä säätää näyttämään vaunun pyöriä, varsinkin oikeanpuoleista tai -puoleisia – vaunun oikaisu käännöksissä on näin helppo havaita.

Ulkomitat hahmotettava

Etenkin vuokravaunulla tai muulla tuntemattomalla vaunulla liikuttaessa tulisi myös hahmottaa vaunun ulkomitat ja mittasuhteet ennen lähtöä – niin leveyden, pituuden ja korkeuden kuin myös peräylityksen osalta. Yhdistelmän käsittelyä ja peruuttamista olisikin hyvä harjoitella etukäteen vaikkapa tyhjällä asvalttikentällä, jotta perusmanööverit iskostuisivat selkäytimeen.

Ennakkoharjoittelusta on kullanarvoista hyötyä erityisesti silloin, kun ajetaan ahtaissa paikoissa. Näihin ei välttämättä tule mentyä tarkoituksella, mutta kun vaunun kanssa edetään monesti ennestään tuntemattomissa lomakohteissa, tällainenkin tilanne saattaa tulla odottamatta vastaan.

Kun tällaiseen paikkaan päätyy, pitää muistaa kolme sanaa: maltti, maltti ja maltti. Sen lisäksi on osattava peruuttaa vaunun kanssa niin, että poispääsy ylipäätään on mahdollista, ja käyttää mahdollista apukuskia ulkopuolella tähystäjänä. Hänen kanssaan on puolestaan  sovittava selkeä ja ymmärrettävä merkkikieli. Myös näyttäjän on ymmärrettävä yhdistelmän liikeradat ja tilantarve sekä osattava sijoittua niin, että hän näkee olennaiseen paikkaan ja että kuljettaja voi havaita hänet ja merkinannot.

Aina tämäkään ei riitä. Etenkin vaunun pitkä peräylitys yllättää monesti kokeneemmankin karavaanarin – tyypillisesti tällainen tilanne syntyy esimerkiksi marketin pysäköintialueella. Yhdistelmän pysäköiminen kahteen peräkkäiseen ruutuun vaikuttaa alkuun helpolta, mutta poispääsy saattaakin tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia, kun vaunun perä ”pyyhkii” käännettäessä laajalla kaarella eikä näin mahdu viereen pysäköityjen autojen ohitse.

Pahimmassa tapauksessa edessä on odottelua aina siihen asti, kun viereisten autojen käyttäjät saapuvat paikalle. Tilantarve sivusuunnassa on huomioitava myös silloin, kun pysäköidään kadun reunaan lyhtypylvään, liikennemerkin tai vastaavan kohdalle.

Vaunun korkeus tulee myös muistaa katosten, pylväiden ja puiden läheisyydessä ajettaessa. Erityisesti kapeammilla teillä oksat saattavat ulottua tien yläpuolelle niin, ettei henkilöautoa korkeammalla vaunulla mahdu ajamaan niiden alitse ilman naarmuja. Myös leirintäalueiden mahdolliset tiukat käännökset saattavat tuottaa tenkkapoon.

Ajettava ennakoiden

Kun ahtaikoista on päästy maantielle, mieli monesti huojentuu. Mutta vaikka suoraan ajaminen saattaa vaikuttaa hyvinkin helpolta, koukkuun kytketyn suuren objektin olemassaoloa ei pidä unohtaa, vaan kaiken aikaa seurattava sitä, että vaunu tulee perässä ongelmitta.

Ydinasiat matkailuvaunun turvalliseen vetämiseen ovat ennakoiva ajotapa sekä maltillinen nopeus. Luonnollisesti tulee kunnioittaa ajoneuvokohtaista 80 km/h rajoitusta, mutta joissakin olosuhteissa sekin saattaa olla liikaa. Jos vaunu alkaa jollakin tietyllä nopeudella vähänkin heijaamaan, on se vissi merkki siitä, että vauhtia on hiljennettävä.

Moottoritiellä ajaminen puolestaan saattaa vaikuttaa samanlaiselta kuin maantiellä – leveämmän tien johdosta jopa vieläkin helpommalta. Tässä piilee kuitenkin eräs vaara, jonka voi niin ikään helposti etukäteen välttää.

Koska nykyisissä vetoautoissa riittää voimaa, houkutus ohittaa rajoitintaan vastaan ajavia raskaita ajoneuvoyhdistelmiä – kansankielellä rekkoja – saattaa nousta suureksi, kun varsinaisia vastaantulijoita ei ole. Nopeus nousee, ja se helposti kasvaa entisestään, kun vaunun perälaita kerää ohituksen aikana taakseen nopeampaa vauhtia halajavia henkilöautoja.

Tässä tilanteessa – osittain liiallisesta nopeudesta, osittain vierellä olevan yhdistelmän aiheuttamasta ilmanpyörteestä johtuen – vaunu saattaa lähteä viemään autoa yllättävänkin rajusti.

Paras tapa pysäyttää alkanut heijaaminen on painaa jarrua hyvin maltillisesti. Kaasun lisääminen ei ole suositeltavaa, sillä yleensä tilanne on seurausta juuri liiallisesta nopeudesta. Tarpeettoman voimakkaita hidastuksia tulee kaiken kaikkiaan välttää, ja tiedostaa myös se, että vaunun jarrut ottavat kiinni noin sekunnin viiveellä.

Vain aktiivista turvallisuutta

Lievää nypytystä, jonka painava vaunu väistämättä saa aikaan, ei sen sijaan kannata pelästyä – se tuntuu lähinnä ajomukavuudessa, eivätkä pienet tai vähän isommatkaan kuopat yleensä juuri vaikuta ajosuuntaan.

Sen sijaan sivutuuleen vaunu saattaa reagoida voimakkaastikin, kuten myös tiessä oleviin uriin – etenkin, kun ne ovat yleensä henkilöautolle ”mitoitettuja”, eli isomman raideleveyden omaavan vaunun toisen puolen pyörät asettuvat väkisinkin uran ulkopuolelle.

Mutta vaikka ajaisi kuinka maltilla, eteen saattaa tulla äkkitilanteita – tällaisen saa aikaan vaikkapa tiellä oleva este, sivutieltä työntyvä ajoneuvo tai metsästä putkahtava suurikokoinen eläin. Näiden väistämisessä kannattaa käyttää rauhallisia ohjausliikkeitä, ja jos vetoauto lähtee luisuun, on ajettava ikään kuin pelkkää autoa eli oikaistava auto rauhassa – vaunu seuraa kyllä sitten perässä.

Mutta ei loputtomiin. Kun yhdistelmän heiluriliike kasvaa tiettyyn mittaan, kuljettajasta tulee väistämättä matkustaja. Matkailuvaunun vetämistä voikin kaiken kaikkiaan verrata lentoliikenteeseen; sielläkin varmistetaan etukäteen mahdollisimman moni asia, ettei varsinaiseen vaaratilanteeseen edes jouduttaisi.

Me kuitenkin loimme sellaisen ihan itse – siitä lisää osassa 2.

>> Matkailuvaunun väistökoe - osa 2