Artikkeleita hakusanalla: ensirekisteröinnit
Maaliskuun matkailuajoneuvojen ensirekisteröintitilastot osoittavat, että uusien matkailuautojen kysyntä on edelleen kasvussa. Kasvu on silti vielä viime vuosia matalammalla tasolla. Epävarma taloustilanne, korkea korkotaso ja kuluttajien varovaisuus heijastuvat suoraan markkinaan. Tilanne ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Samaan aikaan matkailun toimintaympäristö on muuttumassa tavalla, joka voi kääntyä matkailuajoneuvoalan kannalta yllättävänkin myönteiseksi…
Tehdasvalmisteisten matkailuautojen rekisteröinnit kasvoivat helmikuussa yli 50 prosenttia viime vuodesta. Matkailuvaunuissa alkuvuosi on vielä viime vuotta jäljessä, mutta koko toimiala on selvästi plussalla. Helmikuussa 2026 rekisteröitiin 109 tehdasvalmisteista matkailuautoa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 71 kappaletta. Kasvua kertyi näin ollen 53,5 prosenttia. Tammi–helmikuun aikana matkailuautoja on rekisteröity yhteensä 181 kappaletta, mikä on 27,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
Vuoden 2026 tammikuussa ensirekisteröitiin 72 tehdasvalmisteista matkailuautoa, mikä on käytännössä sama määrä kuin vuotta aiemmin. Lisäksi muita matkailuautoiksi rekisteröityjä ajoneuvoja kirjattiin 16 kappaletta – selvä kasvu viime tammikuuhun verrattuna. Tammikuu tarjosi vahvan startin matkailukaudelle Helsingin Messukeskuksessa järjestettyjen Caravan- ja Matkamessujen myötä. Messut kokosivat yhteen kymmeniä tuhansia matkailusta ja ajoneuvomatkailusta kiinnostuneita kävijöitä sekä laajan joukon alan toimijoita.
Vuosi 2025 oli matkailuajoneuvoalalla sopeutumisen ja normalisoitumisen aikaa. Kysyntä on asettunut pandemiavuosien jälkeen kestävämmälle tasolle, mutta kiinnostus matkailuajoneuvoiluun ja kotimaan sekä lähialueiden matkailuun säilyy vahvana. Vuoteen 2026 lähdetään luottavaisesti – uusi vuosi antaa kuluttajille hyvät mahdollisuudet vertailla, inspiroitua ja tehdä kauppoja.
Marraskuun matkailuajoneuvojen ensirekisteröinnit kuvastavat edelleen varovaista kuluttajakäyttäytymistä ja odottavaa tunnelmaa. Geopoliittinen epävarmuus, korkotaso, sekä yleinen markkinaherkkyys näkyvät päätöksenteossa, mutta kokonaisuus pysyy silti yllättävän tasaisena. Marraskuussa rekisteröitiin 65 uutta tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa, joista 43 matkailuautoa ja 22 matkailuvaunua.
Lokakuun 2025 ensirekisteröinnit osoittavat, että matkailuajoneuvoala jatkaa vakaalla pohjalla talouden epävarmuuksista huolimatta. Uusien tehdasvalmisteisten matkailuautojen rekisteröinnit pysyivät lähes viime vuoden tasolla, ja kotimaisten vaunumökkien sekä -saunojen suosio kasvaa edelleen. Vaikka kuluttajat harkitsevat hankintojaan tarkemmin, kiinnostus matkailuun ja liikkuvaan vapaa-aikaan on edelleen vahvaa.
Vuoden 2025 syyskuussa tehdasvalmisteisten matkailuautojen ensirekisteröinnit osoittavat loistavaa 112 %:n kasvua verrattuna edellisvuoden syyskuuhun. Kaikkiaan uusia matkailuautoja vuonna 2025 on syyskuun loppuun mennessä rekisteröity 864 kappaletta. Matkailuvaunuja on vastaavasti ensirekisteröity syyskuun loppuun mennessä 486 kappaletta. Viime vuodesta ollaan kumulatiivisesti matkailuautoissa ja -vaunuissa jäljessä 15 %.
Matkailuajoneuvojen syyskuun ensirekisteröintitilastojen julkaisu viivästyy Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teknisten ongelmien vuoksi.
Seuraavaksi katseet kääntyvät Lahteen, jossa järjestetään Caravan 2025 -messut 25.–29. syyskuuta Lahden Messukeskuksessa. Messut kokoavat yhteen alan uutuudet, varusteet ja palvelut sekä tuhannet harrastajat ja matkailusta kiinnostuneet. Messuilla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä tarjolla olevat ajoneuvot saman katon alla, saada asiantuntijoilta vinkkejä oman matkahaaveen toteuttamiseen ja kokea caravan-harrastuksen yhteisöllisyys. Caravan-messut ovat paikka, jossa matkailuajoneuvoharrastus konkretisoituu – lämpimässä tunnelmassa ja alan parhaiden toimijoiden seurassa.
Heinäkuussa Suomessa ensirekisteröitiin 211 tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa: 126 matkailuautoa ja 85 matkailuvaunua. Vaunumökkejä ja -saunoja rekisteröitiin 21 kpl. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna matkailuautoissa oltiin heinäkuun osalta miinuksella 12 % ja matkailuvaunuissa 19 %. Osa merkeistä on kasvattanut myyntiään.
- 1
- 2
- 3
- …
- 5
- Seuraava »