Karavaanari-elämään kuuluu olennaisena osana ulkoilu. Pienen lapsen kanssa ulkoilu rajoittuu usein leirintäalueelle ja erityisesti oman matkailuajoneuvon edustalle. Pienen lapsen ympärillä on monia asioita, joihin vanhempien on syytä kiinnittää huomiota.
Leirintäalueet täynnä toimintaa
Lapset keksivät yleensä itse tekemistä ulkona. Leirintälalueet ovat usein panostaneet lasten viihtyvyyteen. Lapsille on tehty monenlaisia aktiviteettivälineitä, joista yleisimmät ovat hiekkalaatikon lisäksi keinut, liukumäki ja leikkimökki. Monella alueella on nykyisin myös trampoliini. Kaikkien näiden käyttöön liittyy omat vaaratekijänsä, joita lapset eivät tunnista, ellei vanhemmat tee niitä heille selväksi. Erityisesti trampoliinionnettomuudet ovat yleisiä, huolimatta siitä, että trampoliinien oviaukoilla on ohjeet siitä, että vain yksi käyttäjä kerrallaan.
Yleisillä leirintäalueilla ajoneuvoliikenne on sesonkiaikana vilkasta. Valitettavasti pienet lapset ovat vikkeliä. Lapsi voi hävitä muutamassa sekunnissa omasta pihasta. Hyvä keino estää nopeaa katoamista on hankkia lisäsuojaa omalle pihalle etuteltan tai sivuseinällisen markiisin avulla.
Huomioi myös oma piha
Omassa pihassa kannattaa varmistaa, että 230 V sähkökaapeli, käytössä oleva grilli ja mahdolliset kynttilät ulkopöydällä eivät ole helposti pienten lasten ulottuvilla. Etuteltan tai markiisin jalkojen kiinnitys maahan on tehtävä huolella. Mukana mahdollisesti olevat aikuisten pyörät on hyvä viedä sellaiseen paikkaan, etteivät ne kaadu pienen kulkijan päälle. Monen aurinkotuolin taittomekanismi on myös usein sellainen, että huolimaton istuutuminen niihin voi aiheuttaa tuolin kaatumisen. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä asiana, varmista, että matkailuauton ulkoa täytettävien säilytystilojen luukut eivät jää auki tuulihakojen varaan pitkäksi aikaa.
Artikkelin on alun perin toimittanut Antti Siljamäki
Hae matkailuajoneuvoja
Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.
Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:
Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2025