Matkailuvaunu väistökokeessa – osa 2

Jussi Saarinen
18.10.2019
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Moottori 9/2019, Kuvat Lauri Ahtiainen, tekninen avustus Test Finland Oy/Juuso Kallioinen ja Pasi Piironen

Kolme erikokoista vetoautoa

Valitsimme testiin kolme erilaista autoa siksi, että halusimme saada selville veturin koon vaikutuksen ajokäytökseen. Sopivaksi merkiksi valikoitui Volvo kahdestakin syystä. Ensinnäkin se on yksi suosituimmista vetoautoista, ja toisekseen ruotsalaisvalmistaja tarjoaa hyvin vaihtelevan skaalan vetokykyisiä malleja.

Pienintä päätä puolusti XC40-katumaasturi, jonka T4 AWD -bensanelivedon suurimmaksi sallituksi jarrullisen perävaunun massaksi ilmoitetaan 2 000 kg. Malliversiolla on vetokykyyn iso merkitys, sillä esimerkiksi etuvetoisen XC40 T3:n perävaunumassa on jo tuntuvasti alhaisempi, 1 600 kg. Maksimissaan mallistosta löytyy vetokykyä aina 2 100 kilogrammaan asti. XC40:llä on pituutta 4 425 mm, ja akseliväliä autosta löytyy 2 702 mm.

Keskimmäiseksi vaihtoehdoksi haarukoimme mukaan XC60-mallin T8 AWD -hybridinä. Sen vetokyvyksi kerrotaan 2 100 kg, mikä edustaa kuusikymppisen kepeintä päätä: eräissä versioissa perävaunumassa yltää 2 400 kilogrammaan. XC60 on 4 688 mm pitkä, ja akselit sijaitsevat 2 865 millimetrin päässä toisistaan.

Henkilöautoa, ja järeää sellaista, edusti kokeissamme V90 Cross Country, jolla saa vetää moottorista riippumatta 2 400-kiloista kärryä.  Testiautomme oli V90 CC -paletin ainoa bensamalli T5 AWD. Iso kartanoauto on kolmikosta selvästi pisin, 4 939 mm, ja 2 941 millimetrin akselivälikin on mittavin.

Näiden perään kytkimme uuden, vuosimallia 2019 edustavan Hobby 560 KMFe De Luxe -matkailuvaunun. 7 510 mm:n kokonaispituudellaan, 2 500 mm:n leveydellään  ja 1 700 kg:n kokonaismassallaan se edustaa suosittua yksiakselista vaunutyyppiä markkinoillamme.

Hobbyyn saa lisävarusteena myös ajonvakautusjärjestelmän, mutta koevaunussamme sellaista ei ollut – halusimme näet simuloida ajotilanteet myös niiden vaunujen osalta, joihin kyseistä järjestelmää ei ole uutena saanut. Autoissa ajonvakautus sen sijaan oli luonnollisesti aktivoituna.

Pienin erottuu joukosta

Ennen varsinaista tulikoetta teimme autoilla ja vaunulla kattavat ajolenkit, jotka sisälsivät kaikenlaista tiestöä valtaväylästä röykkyiseen pikkutiehen. Kävi niin, että kaksi suurempaa jyvää erottui pienemmästä akanasta.

Soratiellä epätasaisuudet ravistavat XC40-mallia vaunun edessä tuntuvasti. Vaikka yhdistelmä kulkee vaaterissa, takajousituksesta loppuu kyky vaimentaa heilahduksia. Lyhyellä akselivälillä varustettu nelikymppinen nyökkii vaunun kanssa varsin runsaasti. Menoa ei voi kuvailla mukavaksi, vaikka suuria ongelmia ei esiinnykään.

XC60 on vetoautona jo toista maata: kyyti on huomattavasti hallitumman oloista. Soratien suuremmat epätasaisuudet välittyvät toki matkustamoon, mutta pienemmässä Volvossa esiintyneet jatkuvat tärinät ja vapinat loistavat poissaolollaan. Luontevat ajonopeudet ovatkin helposti 10–15 km/h korkeampia.

Kokeisiin osallistunut V90 CC oli XC60:n tapaan varustettu takailmajousilla. Ysikymppinen tuntuu ylittävän loivemmat epätasaisuudet välillä jopa kuusikymppistä mukavammin, mutta pienemmissä ja terävämmissä töyssyissä testiauton suurempi vannekoko kostautuu. V90:stä puuttuukin XC60:n pintapehmeys.

Edellä sanottu pätee pitkälti myös routavaurioisella asvalttitiellä. XC60 on mukavin, V90 Cross Country ei yllä aivan samaan ja XC40:llä joutuu alentamaan ajonopeutta, jotta kyyti olisi siedettävää.

Tasaisemmat tieosuudet saavat 60- ja 90-sarjalaiset tuntumaan erittäin hyviltä vetoautoilta, ja 40-sarjalainenkin nostaa osakkeitaan. Erityisesti XC60 etenee välillä kuin vaunua ei olisi perässä lainkaan. Matka sujuu mukavasti, eikä lieveilmiöitä pahemmin esiinny.

Raskas vaunu vaihtaa väistössä suuntaa hyvin nopeasti, ja tilanne tuntuu vetoauton ohjaamossa vähintään yhtä hurjalta kuin ulkoapäinkin katsottuna. Kuvasarjassa kuljettajalla on yhdistelmä täysin hallinnassa, mutta jos vaunu lähtisi tosissaan viemään autoa, sivuttaistila alkaisi olla todella kortilla.

V90 CC on pitkälti samaa maata. Kallistelu on mutkissa kolmikon vähäisintä ja vetäminen stressitöntä puuhaa, mutta toisinaan vaunu onnistuu kertauttamaan tien epätasaisuudet autoon saakka. Ilmiö johtunee ysikymppisen pidemmästä peräylityksestä ja sitä myötä kauempana sijaitsevasta vaunun kiinnityspisteestä.

Maantiellä myös XC40:n kyyti rauhoittuu pikkutiehen nähden, mutta ero isompiin sisariin on edelleen melkoinen. Jos tiessä on loivempiakin töyssyjä, vaunu kertauttaa ne ja kyydistä tulee pompahtelevaa. Nelikymppinenkin on hyvällä tienpinnalla asiallinen vetojuhta, mutta vaunun olemassaolo ei silti missään vaiheessa unohdu.

Iso ei tunne vaunua

Väistökoe suoritettiin autovertailuistamme tuttuun tapaan keiloista rakennetulla radalla, joka simuloi kaistanvaihtoa ja paluuta omalle kaistalle. Koe ajettiin maantienopeudella – siis vähitellen vauhtia nostaen ja lopulta suurimpaan sallittuun eli 80 km/h rajapyykkiin päätyen.

Ylimääräistä draamaa ei kokeeseen ollut tarpeen luoda. Vaunu kuin vaunu varmasti vie auton kuin auton metsähallituksen puolelle, jos nopeutta on liikaa ja käännökseen tullaan kuin urheiluautolla. Keskityimme hakemaan nimenomaan eroja eri autotyyppien kesken – ja niitä totisesti löytyikin.

Aloitimme XC40:llä. Ulkopuoliset tarkkailijamme havainnoivat, että pienimmän Volvon perässä vaunu alkaa heilua vastantulijoiden kaistalla jo 70 km/h nopeudella, mutta kuljettajalle liipat tuntuvat vasta omalle kaistalle paluun aikaisessa luistossa.

80 km/h vauhdissa luistot kasvavat jo reilummiksi, ja vaunu heilahtaa pari kertaa puolelta toiselle keilakujan jälkeisellä suoralla ennen rauhoittumistaan. Myös vaunun jarrut kytkeytyvät muutaman kerran väistön jälkimainingeissa. Kiitoradan epätasaisella vauhdinottosuoralla XC40 on vaunun kanssa edelleen kolmikon epämukavin – eli vaunu hyppyyttää auton takapäätä selvästi eniten.

Kun Hobbyn eteen kytketään V90 Cross Country, saman suoran terävissä epätasaisuuksissa takapää iskee läpi miltei XC40:n tasoisesti, mutta loivemmat heitot isompi auto nielee jo selvästi paremmin.

Väistössä 80 km/h nopeudella vaunu heiluu samaan tapaan kuin XC40:n kanssa, mutta tilanne ei tunnu V90 CC:n ohjaamossa lainkaan samalla tavalla. Pienemmässä Volvossa vaunun liikehdinnän huomaa auton perän sivuttaistempoiluna, mutta V90 CC:ssä tätä ilmiötä ei esiinny lainkaan tai se on todella vähäistä. Vetoauton korkea omamassa siis parantaa selvästi ajokäytöstä.

XC60 puolestaan on yhdistelmän liikkeille tunnottomin, mutta vaunun luistot ovat jostain syystä hivenen laajempia kuin V90 Cross Countryn tapauksessa. Taustapeilistä havaitsee, kuinka vaunu menettää otteensa tiehen, mutta muuten kuski ei liikkeitä juuri huomaa. Testikuljettajien yhteenveto oli kaikkiaan selvä: XC60 on kolmikon paras auto vetohommiin.

Liikenneturvallisuuden kannalta tämä on kuitenkin vain lähtökohta, sillä väistökokeessa – etenkin niiden ulkopuolisten silmäparien näkemänä – tuli hyvin esille, kuinka paljon tilaa matkailuvaunu näinkin hallitussa väistössä vaatii. Lentokentän kiitorata on leveä, mutta kun keilakujan muuntaa mielessään tavalliseksi kapeaksi suomalaiseksi maantieksi, testimme vaunu huiteli toisinaan selvästi pientareen tuolla puolen.

Ja nyt väisteltiin uusilla ja tukevilla autoilla, eikä hiukkaakaan ylinopeudella. Voimme jäädä vain kuvittelemaan, mitä vanhempi kalusto, turha kiire tai vaikkapa liukkaampi keli olisi vastaavassa väistötilanteessa saanut aikaan. Parasta siis laskea ajonopeus suosiolla sellaiselle tasolle, ettei loma lopu ikävästi.

>> Matkailuvaunu väistökokeessa - osa 1
Liikkeet kartalla

Hae matkailuajoneuvoja

Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.

Nettikaravaani.com

Netticaravan.fi


Selvästi pidempi jarrutusmatka

Mittasimme väistökokeen yhteydessä myös sen, miten paljon perässä vedettävä vaunu pidentää jarrutusmatkaa pelkkään vetoautoon verrattuna.

Kokeet tehtiin XC60-mallilla, joka pysähtyi ilman vaunua 80 km/h nopeudesta keskimäärin 28 metrin matkalla.

Kun Hobby kytkettiin perään, auton asento muuttui jarrutuksessa havaittavasti. Eteenpäin nyökkäämisen sijaan vaunu painoi auton takapäätä niin paljon, että keula ei laskeutunut juuri perää enempää. Samoin vaunun pyörien lukkiutuminen oli selvästi nähtävissä ja kuultavissa – yhdistelmän suunta säilyi silti suorana.

Vaunun kanssa pysähtymismatkojen keskiarvoksi saimme 31,7 metriä. Ero saattaa vaikuttaa pieneltä, mutta todellisuudessa yhdistelmä jatkaa matkaansa vielä varsin suurella nopeudella, kun pelkkä auto on jo pysähtynyt. Vaunun vaatima tila tulee ottaa huomioon siis myös tällaisessa ”suorassa” hätätilanteessa.

Artikkeliin liittyvät hakusanat: asuntovaunumatkailuvaunuMoottori

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2019