Karavaanarit liikkeellä Jyväskylässä

Toimitus
20.5.2019
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Jyväs-Caravan Oy järjesti viikonloppuna caravan-messut toimitiloissaan Jyväskylän Seppälänkankaalla. Tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana 4000 ihmistä.

Grafilan pihassa oli maksuton matkaparkki, jossa yöpyi viikonlopun aikana 200 ajoneuvoa. Matkaparkkia hoiti SF-Caravan Keski-Suomen talkooväki. Kaukaisimman matkaparkkiin tulijat olivat Ivalosta saakka. Tapahtuma meni rauhallisesti ja matkaparkkialue jäi siistiin kuntoon tapahtuman loputtua. Myöskään isoja liikenneruuhkia ei päässyt syntymään Seppälään, koska liikenteenohjaus tapahtumaan oli hyvin järjestetty. SPR:n ensiavulla ei ollut tapahtumassa yhtään varsinaista tehtävää.

Matkaparkissa oli parhaimmillaan noin 200 matkailuajoneuvoa.

Tapahtuma ylitti kaikki odotukset ja yli puolen vuoden valmistelutyö kannatti, kertoo messujen suunnittelusta ja järjestelyistä vastannut hallituksen puheenjohtaja Mikko Käyhkö Jyväs-Caravan Oy:stä. Tapahtumassa tehtiin hyvin ajoneuvokauppaa ja tarvikkeita meni todella runsaasti. Sää suosi tapahtumaamme erinomaisesti ja piha-alueellemme muodostui piknik-alue, jossa syötiin makkaraa ja nautittiin kesäisestä säästä ja tuttujen tapaamisesta. Messuilla kävi myös paljon ensikertalaisia tutustumassa harrastukseen ja paikalla oli asiantuntijoita mm. katsastusasioista, vakuutusasioista, rahoituksesta ja caravanmatkailusta. Lapsiperheet oli huomioitu tapahtumassa pomppulinnalla, ja tapahtumassa vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa saksalaisen Dethleffs-matkailuajoneuvovalmistajan Didi-maskotti.

Caravan-alalla on valtakunnallisia messuja Lahden, Helsingin ja Turun messukeskuksissa. Otimme rohkean haasteen, kun aloimme oman organisaation voimin järjestämään messutapahtumaa toimitiloihimme, Mikko Käyhkö kertoo. Esillä oli yli 150 matkailuajoneuvoa ja tuhansia tarvikkeita. Kaikkiaan messutapahtumassa oli viikonlopun aikana 100 henkilöä töissä erilaisissa tehtävissä. Kaikki sujui hienosti ja asiakkaat, matkaparkkilaiset sekä yhteistyökumppanit olivat tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa tapahtuman kehittämistä ensi vuodelle, Mikko Käyhkö toteaa.

Toimimme valtakunnallisesti ja meillä on asiakkaita ympäri Suomen. Kasvuamme hieman rajoittaa sekin, että Jyväskylässä voisi olla nykyistä paremmat puitteet karavaanareille matkaparkin ja leirintäalueen osalta. Tutkimuksen mukaan caravanpariskunta jättää seutukunnalle rahaa yli 200 euroa leirintävuorokaudelta. Tämä kannattaisi ottaa kaupungin päättäjien ja seudun matkailua kehittävien myös huomioon, ja miettiä sopivaa matkaparkkipaikkaa kaupungin läheisyyteen, Mikko Käyhkö vinkkaa.

Artikkeliin liittyvät hakusanat: Caravan-messutJyväs-CaravanMessut

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024