Lokakuussa rekisteröitiin puolet enemmän uusia matkailuajoneuvoja kuin syyskuussa. Tästä huolimatta alan myyntiluvut tammi-lokakuulta ovat noin 2 % edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmät. Viime vuoden lokakuussa alalla rekisteröitiin jonkin verran myymättömiä matkailuautoja 1.11.2014 voimaan tulleiden EU:n matkailuautomääräysten muuttumisen takia. Nämä vaikeuttavat osaltaan viime vuoteen vertailua.
Syyskuussa pidettyjen Lahden Caravan Messujen ja seuraavana viikonloppuna pidettyjen myyntinäyttelyjen myyntitulokset näkyvät pääosin vasta ensi vuoden myyntiluvuissa. Keski-Euroopan suuren kysynnän vuoksi monen matkailuajoneuvovalmistajan toimitusajat ovat pidentyneet aiemmasta.
Tehdasvalmisteisia matkailuautoja rekisteröitiin lokakuussa 64 kpl. Tammi-lokakuussa on myyty uusia matkailuautoja yli 11 % edellisvuotta enemmän. Slovenialainen Adria on markkinajohtaja runsaan 22 %:n markkinaosuudella.
Matkailuvaunuja rekisteröitiin lokakuussa 65 kpl, jossa on kasvua syyskuuhun verrattuna lähes 70 %, mutta noin viidennes vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tammi-lokakuun myynti on noin 15 % edellisvuotta pienempi. Markkinajohtaja on Hobby runsaan 41 %:n markkinaosuudella.
Hae matkailuajoneuvoja
Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.
Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024