MAT:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle matkailijaveroa koskevaksi lainsäädännöksi

LAUSUNTO 27.8.2026, Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry hallitus

Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry esittää, ettei hallitus anna eduskunnalle esitystä matkailijaveroa koskevaksi lainsäädännöksi. Vero olisi yhteen toimialaan kohdistuva, alueellisesti hajanainen lisärasitus, jonka tuotto olisi yleiskatteinen eikä siten välttämättä palautuisi matkailun toimintaedellytysten kehittämiseen. Matkailuajoneuvoalan näkökulmasta esitys sisältää lisäksi olennaisia soveltamis-, kilpailu- ja valvontaongelmia, jotka on ratkaistava ennen mahdollisen lainsäädännön antamista.

1. Lausunnonantajasta

Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry on vuonna 1974 perustettu matkailuajoneuvoalan toimialajärjestö. Yhdistys edustaa matkailuautojen ja -vaunujen maahantuojia ja valmistajia sekä alan tarvikkeita, kauppaa ja palveluja tuottavia yrityksiä. MAT seuraa kansallista ja eurooppalaista sääntelyä ja tekee yhteistyötä alan toimijoiden kanssa Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa.

2. Yleisarvio esityksestä

MAT yhtyy Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n esittämään pääjohtopäätökseen, jonka mukaan hallituksen ei tule antaa eduskunnalle esitystä matkailijaverosta. MaRan esiin nostamat majoitusalan kireä kokonaisverotus, yritysten heikko kannattavuus, kansainvälinen kilpailu, valvonnan puutteet ja verotuoton yleiskatteisuus koskevat olennaisilta osin myös leirintäalueita ja muuta matkailuajoneuvomatkailua. MAT täydentää yhteistä toimialanäkemystä seuraavilla matkailuajoneuvoalan erityispiirteillä.

MAT tunnistaa, että matkailu voi joissakin kunnissa lisätä infrastruktuurin ja palvelujen tarvetta. Esitysluonnoksessa ehdotettu ratkaisu ei kuitenkaan muodosta selkeää yhteyttä veron, matkailusta aiheutuvien kustannusten ja verotuoton käytön välille. Esityksen omissa perusteluissa todetaan, ettei matkailijavero ole tarkoituksenmukainen väline matkailun määrän ohjaamiseen tai ympäristö- ja kestävyystavoitteiden edistämiseen eikä veron tavoitteena ole matkailun kustannusten kompensoiminen. Jäljelle jää käytännössä tavoite kerätä kunnalle yleiskatteista tuloa yhdeltä toimialalta. MAT ei pidä tätä riittävänä perusteena uudelle erityisverolle.

Lakiluonnoksen mukaan vero kohdistuisi kaikkeen alle 28 vuorokautta kestävään vastikkeelliseen majoittamiseen, mukaan lukien leirintäpaikat sekä matkailuajoneuvojen ja -vaunujen majoituskäyttöön tarkoitetut paikoitusalueet. Verovelvollinen olisi majoittaja, vaikka veron oletetaan siirtyvän pääosin asiakkaan maksamaan hintaan. Majoittajalle jäisivät joka tapauksessa järjestelmämuutokset, laskenta, ilmoittaminen, maksaminen, oikaisut ja valvontariski.
MAT pitää myönteisenä sitä, että veron käyttöönotto olisi kunnille vapaaehtoista, että veroa sovellettaisiin lähtökohtaisesti kaikkiin vastikkeellisiin majoitusmuotoihin ja että nollailmoituksia ei vaadittaisi kuukausilta, joilla veronalaista toimintaa ei ole ollut. Nämä seikat eivät kuitenkaan poista esityksen perusongelmia.

Uuden verolajin sijasta on perustellumpaa arvioida, miten matkailun jo nykyisin tuottamia veroja voitaisiin jakaa valtion ja kuntien kesken siten, että matkailusta aiheutuviin paikallisiin tarpeisiin olisi käytettävissä riittävät voimavarat. Tämä olisi hallinnollisesti kevyempi ja toimialan kilpailukyvyn kannalta kestävämpi vaihtoehto kuin uuden erityisveron luominen.

Valmistelun poliittisena lähtökohtana on ollut Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmiin kytkeytyvä alueellinen kokeilu. Luonnoksessa ehdotetaan kuitenkin koko maahan soveltuvaa pysyvää puitelakia, eikä veroa toteutettaisi erillisenä, rajattuna kokeiluna. Näin merkittävä laajennus alkuperäisestä lähtökohdasta edellyttäisi ensin määräaikaista, rajattua ja riippumattomasti arvioitavaa kokeilua sekä selkeää raukeamissäännöstä.

3. Matkailuajoneuvoalan erityiset vaikutukset

3.1 Leirintämatkailu tuottaa laajasti tuloa kunnille ja paikallisille yrityksille
Matkailuajoneuvoilla tehtävä matkailu jakautuu poikkeuksellisen laajasti koko maahan. Matkailijat käyttävät leirintäalueiden ja matkaparkkien lisäksi huoltamoita, ruokakauppoja, ravintoloita, kulttuuri- ja ohjelmapalveluja, korjaamoita sekä muita paikallisia palveluja. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vuonna 2022 toteuttaman tutkimuksen mukaan leirintämatkailu synnytti vieraspaikkakunnilla 235 miljoonan euron liikevaihdon, lähes 3 000 henkilötyövuoden vaikutuksen ja 87,9 miljoonaa euroa veroja ja veroluonteisia maksuja. Leirintämatkailija käytti rahaa keskimäärin noin 107 euroa vuorokaudessa, ja valtaosa rahankäytöstä kohdistui leirintäalueen ulkopuolelle.

Uuden veron arvioinnissa ei siksi tule tarkastella vain yöpymisestä saatavaa verotuottoa. On arvioitava myös riski siitä, että hinnan ja hallinnollisen taakan kasvu vähentää yöpymisiä, lyhentää viipymää tai siirtää matkailijoiden reittejä toisiin kuntiin ja ulkomaille. Pieni lisätulo majoituksesta voi tällöin vähentää moninkertaisesti suurempaa paikallista kulutusta ja nykyisiä veroja.

3.2 Liikkuva matkailija reagoi kuntarajoihin tavallista helpommin
Matkailuajoneuvon käyttäjä ei ole samalla tavalla sidottu yhteen majoituskohteeseen kuin esimerkiksi hotellimatkailija. Reittiä ja yöpymispaikkaa voidaan muuttaa lyhyelläkin varoitusajalla. Jos vero on käytössä vain osassa kuntia ja vielä eri suuruisena, matkailija voi valita naapurikunnan, maksuttoman yöpymispaikan tai toisen valtion. Kilpailuvaikutus korostuu kuntarajoilla, lyhyillä kotimaanmatkoilla, sesonkien ulkopuolella ja silloin, kun vaihtoehtoisia kohteita on paljon.

Esitysluonnoksen perusteluissa tunnistetaan alueellisen veron kilpailua vääristävä vaikutus. Matkailuajoneuvomatkailussa vaikutus voi olla keskimääräistä suurempi juuri matkailumuodon liikkuvuuden ja valinnanvapauden vuoksi. Kuntakohtainen 2-5 prosentin vero muodostaisi valtakunnallisesti hajanaisen järjestelmän ja vaikeuttaisi myös useassa kunnassa toimivien yritysten hinnoittelua.

3.3 Vero voi ohjata pois järjestetyiltä alueilta
Matkailuajoneuvo on omavarainen majoitusyksikkö. Matkailija voi yöpyä maksullisella leirintäalueella tai matkaparkissa, mutta joissakin tilanteissa myös tavallisella pysäköintialueella, jos pysäköinti ja paikalliset määräykset sen sallivat. Lakiluonnos verottaisi matkailuajoneuvojen majoituskäyttöön tarkoitettuja paikoitusalueita, mutta ei tavallista pysäköintiä pelkästään siksi, että ajoneuvossa yövytään.

Tämä luo kannustimen siirtyä pois järjestetyiltä, maksullisilta alueilta. Se olisi ristiriidassa kestävän ja hallitun matkailun tavoitteiden kanssa. Leirintäalueet ja asianmukaiset matkaparkit tarjoavat tyypillisesti puhtaan veden, jätehuollon, käymälät, harmaiden vesien ja kemiallisen wc:n tyhjennyksen sekä turvallisen ja ohjatun yöpymisen. Verolla ei pidä heikentää juuri näiden palvelujen käyttöä ja kehittämistä.

3.4 Kokonaisvero- ja kustannusrasitus on jo noussut
Matkailuajoneuvoilla tapahtuva kotimaanmatkailu maksaa jo ajoneuvo-, käyttövoima- ja polttoaineveroja. Dieselkäyttöisen matkailuauton käyttövoimavero on nykyisin 5,5 senttiä päivässä jokaista kokonaismassan alkavaa sataa kilogrammaa kohti. Myös majoituspalveluihin sovelletaan 13,5 prosentin arvonlisäverokantaa. Uusi 2-5 prosentin vero lisäisi tätä kokonaisrasitusta.

Matkailuajoneuvon käyttäjät ovat suurelta osin kotimaisia vapaa-ajan matkailijoita ja perheitä, joille matkan kokonaishinta vaikuttaa reitin, matkan pituuden ja yöpymispaikan valintaan. Matkailijavero ei kohdistuisi vain ulkomaisiin vierailijoihin vaan myös suomalaisiin kotimaanmatkailijoihin.

4. Soveltamisalan ja veropohjan epäselvyydet

4.1 Matkaparkin ja tavallisen pysäköinnin raja
Lain ja sen perustelujen on määriteltävä yksiselitteisesti, milloin matkailuajoneuvolle tarjottu maksullinen paikka on veronalaista majoittamista ja milloin kyse on ainoastaan pysäköintipalvelusta. Ratkaisevaa ei voi olla pelkästään se, että ajoneuvo on paikalla yöaikaan tai että ajoneuvossa voidaan nukkua. Veron tulisi voida kohdistua vain palveluun, jota toimija nimenomaisesti markkinoi ja tarjoaa vastikkeellisena majoitus- tai yöpymispalveluna. Tavallinen pysäköintimaksu on rajattava selvästi veron ulkopuolelle.

Saman määritelmän tulee koskea yksityisiä yrityksiä, yhdistyksiä, tapahtumajärjestäjiä, satunnaisia toimijoita ja kuntien omia maksullisia alueita. Muutoin samanlainen palvelu voi saada eri verokohtelun toimijan tai nimikkeen perusteella.

4.2 Leirintäpaikan kokonaishinnan sisältö
Esityksen mukaan vero laskettaisiin majoituksen arvonlisäverottomasta kokonaishinnasta, mutta ruokailujen, kuljetusten ja muiden oheispalvelujen osuutta ei sisällytettäisi veropohjaan. Leirintäalueiden hinnoittelu koostuu usein paikkamaksusta, henkilömäärään perustuvista maksuista, sähköstä, vedestä, jäte- ja saniteettipalveluista, saunasta, varausmaksusta ja muista palveluista. Osa palveluista sisältyy yhteen pakettihintaan, osa veloitetaan erikseen.
Veropohjasta on annettava leirintäalueita ja matkaparkkeja varten sitovat ja käytännössä sovellettavat ohjeet. Erillisenä veloitettavat sähkö-, lataus-, vesi-, jäte-, saniteetti-, sauna-, aktiviteetti- ja muut oheispalvelut eivät saa kuulua veron perusteeseen. Pakettihinnoitteluun tarvitaan yksinkertainen ja ennakoitava jakoperuste, joka ei edellytä yrityksiltä tapauskohtaista arvonmääritystä.

MAT pitää ymmärrettävänä MaRan esittämää näkemystä, jonka mukaan mahdollinen vero olisi hotelleissa selkeämpi euromääräisenä maksuna myytyä majoitustilaa ja vuorokautta kohden. Majoitustilakohtainen maksu on olennaisesti tasapuolisempi kuin henkilökohtainen maksu, koska se ei kasva samassa tilassa yöpyvän seurueen koon mukaan.

Leirintäalueiden ja matkaparkkien hintataso ja hinnoittelurakenne poikkeavat kuitenkin olennaisesti hotelleista. Kahdenkin euron kiinteä maksu voi muodostaa edullisesta leirintäpaikasta selvästi suuremman prosentuaalisen rasituksen kuin hotellihuoneesta. Tämän vuoksi hotelleille tarkoitettua euromääräistä vaihteluväliä ei tule soveltaa sellaisenaan leirintäpaikkoihin ja matkaparkkeihin.

Jos valmistelussa päädytään euromääräiseen malliin, maksu saa leirintäalueella tai matkaparkissa perustua vain yhteen myytyyn leirintä-, teltta- tai matkailuajoneuvopaikkaan vuorokaudessa, ei majoittuvien henkilöiden määrään. Maksun enimmäismäärän tulee näissä majoitusmuodoissa olla enintään kaksi euroa paikalta vuorokaudessa. Henkilökohtainen 2–10 euron vuorokausimaksu merkitsisi esimerkiksi nelihenkiselle matkailuajoneuvoperheelle 8–40 euron lisäkustannusta vuorokaudessa, mikä voisi olla suhteettoman suuri verrattuna itse leirintä- tai matkaparkkipaikan hintaan.

Sähkö, lataus, vesi, jäte- ja saniteettipalvelut sekä muut oheispalvelut on rajattava maksun ulkopuolelle. MAT pitää leirintämatkailussa ensisijaisesti vähemmän haitallisena enintään kahden prosentin arvoperusteista mallia. Kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan tee uudesta verosta kokonaisuutena perusteltua.

4.3 Kausipaikat ja 28 vuorokauden aikaraja
Matkailuvaunujen kausipaikka voidaan vuokrata useaksi kuukaudeksi, vaikka paikan haltija yöpyisi vaunussa vain viikonloppuisin tai loma-aikoina. Laista ja perusteluista tulee käydä selvästi ilmi, että vähintään 28 vuorokaudeksi yhtäjaksoisesti luovutettu käyttöoikeus jää veron ulkopuolelle, vaikka asiakkaan tosiasiallinen oleskelu olisi jaksottaista. Muutoin verovelvollisuus riippuisi tiedosta, jota alueen pitäjällä ei välttämättä ole eikä ole tarkoituksenmukaista kerätä.
Lisäksi on ratkaistava, miten veroa käsitellään, jos pitkä kausisopimus alkaa, päättyy, keskeytyy tai muuttuu kesken sopimuskauden. Ohjeistuksen tulee olla sama koko maassa.

5. Valvonta ja hallinnollinen taakka

5.1 Veron tasapuolinen valvonta ei toteudu ilman kattavaa tietopohjaa
Esityksessä verovelvollisten piiri on erittäin laaja, mutta erillistä rekisteröitymisvelvollisuutta ei ehdoteta. Hallituksen esitysluonnoksessa tunnistetaan, että osa toimijoista voi jäädä ilmoittamis- ja maksuvelvollisuuden ulkopuolelle ja saada siten kilpailuetua. Järjestäytyneet leirintäalueet ja muut ammattimaiset toimijat olisivat helposti tunnistettavia ja valvottavia, kun taas satunnainen, epävirallinen tai väärällä nimikkeellä harjoitettu toiminta voisi jäädä valvonnan ulkopuolelle.
Matkailijaveroa ei tule ottaa käyttöön ennen kuin veronalaiset toimijat voidaan tunnistaa kattavasti ja samanlaista toimintaa valvotaan samoilla perusteilla. Rekisteri- ja tiedonantoratkaisut on sovitettava yhteen muun majoitus- ja lyhytvuokraussääntelyn kanssa siten, ettei synny päällekkäisiä järjestelmiä.

5.2 Kuukausittainen ilmoittaminen on pienille ja kausiluonteisille toimijoille raskasta
Leirintäalueiden, yhdistysalueiden ja matkaparkkien toiminta on usein pienimuotoista ja vahvasti kausiluonteista. Uusi verolaji edellyttäisi kassajärjestelmien, verkkokauppojen, hinnastojen, kirjanpidon ja sopimusehtojen muutoksia. Hallinnollisen työn suhde kerättävään veroon voi muodostua kohtuuttomaksi etenkin edullisissa yöpymisissä ja pienissä kohteissa.

Jos valmistelua jatketaan, pienille toimijoille on säädettävä vähintään neljännesvuosittainen tai vuosittainen verokausi sekä mahdollisuus maksuttomaan, yksinkertaiseen sähköiseen ilmoittamiseen. Verohallinnon ohjeiden ja teknisten rajapintojen tulee olla valmiit riittävän aikaisin ennen soveltamisen alkua.

6. Ennakoitavuus ja verotuoton käyttö

6.1 Päätökset on tehtävä ennen kuin majoitukset myydään
Matkailijaveron suorittamisvelvollisuus syntyisi majoituksen alkaessa, vaikka varaus ja maksu olisi tehty paljon aikaisemmin. Kunnan veroprosentti vahvistettaisiin vuosittain vasta seuraavaa vuotta edeltävän talousarvioprosessin yhteydessä. Matkailupalveluja myydään kuitenkin jo tätä aikaisemmin, ja kiinteähintainen sopimus voi estää veron lisäämisen asiakkaan maksettavaksi. Tällöin vero jäisi majoittajan kannettavaksi vastoin esityksen oletusta.
Kunnan päätös veron käyttöönotosta ja veroprosentista on julkaistava vähintään 12 kuukautta ennen soveltamisvuoden alkua. Ensimmäiseen soveltamisvuoteen tarvitaan siirtymäsäännös ennen päätöksen julkaisemista tehtyjen sitovien varausten ja maksettujen majoitusten varalle.

6.2 Yleiskatteisuus heikentää veron hyväksyttävyyttä
Esityksen mukaan kunta saisi käyttää verotuoton mihin tahansa tarkoitukseen. Matkailuelinkeinon ja matkailijoiden näkökulmasta tämä merkitsee, ettei lisärasitus välttämättä paranna niitä palveluja ja olosuhteita, joihin veroa perustellaan tarvittavan.

Jos matkailijaverosta säädetään, kunnan on ennen käyttöönottoa laadittava julkinen suunnitelma verotuoton käytöstä ja kuultava matkailuelinkeinoa. Tuotto tulee kohdentaa matkailun toimintaedellytyksiä parantaviin kohteisiin, kuten turvallisiin matkaparkkeihin, jäte- ja saniteettipalveluihin, veden saatavuuteen, opastukseen, saavutettavuuteen, latausinfrastruktuuriin sekä luonto- ja virkistyskohteiden kestävään käyttöön. Kunnan tulee raportoida vuosittain veron tuotosta, käytöstä ja vaikutuksista.

7. MAT:n ehdottamat muutokset, jos valmistelua jatketaan

MAT:n ensisijainen kanta on, ettei esitystä tule antaa nykyisessä muodossa. Jos lainvalmistelua kuitenkin jatketaan, vähintään seuraavat muutokset ovat välttämättömiä:

1. Veron määräytymistapa ja enimmäistaso
   Leirintäalueilla ja matkaparkeissa mahdollinen arvoperusteinen vero rajataan enintään kahteen prosenttiin. Jos vero säädetään euromääräiseksi, se saa olla enintään kaksi euroa myytyä paikkaa ja vuorokautta kohden, eikä sitä saa periä henkilöluvun perusteella. Veron käyttöönottoa tai korotusta ei saa tehdä lyhyellä varoitusajalla.
2. Tuoton käyttösuunnitelma
   Kunnan on ennen käyttöönottoa julkaistava suunnitelma tuoton kohdentamisesta matkailua palvelevaan infrastruktuuriin ja kuultava alueen matkailuelinkeinoa.
3. Matkaparkin määritelmä
   Lakiin tai vähintään säännöskohtaisiin perusteluihin lisätään yksiselitteinen rajanveto veronalaisen yöpymispalvelun ja tavallisen pysäköinnin välille.
4. Veropohja
   Leirintäalueiden ja matkaparkkien oheispalvelut rajataan selvästi veropohjan ulkopuolelle ja pakettihinnoittelulle säädetään yksinkertainen jakosääntö.
5. Kausipaikat
   Vähintään 28 vuorokauden yhtäjaksoiseen käyttöoikeuteen perustuvat kausipaikat todetaan yksiselitteisesti verottomiksi riippumatta asiakkaan tosiasiallisten yöpymisten jaksottumisesta.
6. Yhdenvertainen valvonta
   Veron soveltaminen aloitetaan vasta, kun kaikki veronalaiset ammattimaiset ja satunnaiset toimijat voidaan tunnistaa ja valvoa samoilla perusteilla.
7. Hallinnollinen keveys
   Pienille ja kausiluonteisille toimijoille säädetään pidempi verokausi, selkeät rajapinnat ja maksuton ilmoituskanava.
8. Varausten suoja
   Kunnan päätös julkaistaan vähintään 12 kuukautta etukäteen ja ennen päätöksen julkaisemista tehdyt sitovat varaukset suojataan siirtymäsäännöksellä.
9. Vaikutusarviointi ja määräaikaisuus
   Lakiin lisätään määräaikainen arviointivelvoite ja raukeamissäännös. Kahden ensimmäisen soveltamisvuoden jälkeen arvioidaan erikseen vaikutukset leirintäalueisiin, matkaparkkeihin, yöpymisten sijoittumiseen, harmaaseen talouteen, paikalliseen kulutukseen ja matkailuajoneuvoalan yrityksiin.

8. Johtopäätös

Matkailuajoneuvoilla tapahtuva matkailu tukee paikallista elinkeinoelämää, työllisyyttä ja palvelujen säilymistä eri puolilla Suomea. Sitä tulee kehittää kasvavana, vastuullisena ja helposti saavutettavana matkailumuotona. Hallituksen esitysluonnoksen mukainen matkailijavero lisäisi kustannuksia ja hallinnollista työtä, hajauttaisi verokohtelua kuntien välillä ja voisi ohjata matkailuajoneuvoja pois järjestetyiltä alueilta. Veron yleiskatteinen tuotto ei takaisi vastinetta matkailulle tai alan yrityksille.

MAT yhtyy MaRan näkemykseen ja esittää, ettei hallitus anna eduskunnalle esitystä matkailijaverolaiksi. Jos valmistelua tästä huolimatta jatketaan, edellä esitetyt soveltamisalan, veropohjan, valvonnan, ennakoitavuuden ja tuoton käytön puutteet on korjattava ennen hallituksen esityksen antamista.

Matkailuajoneuvotuojat (MAT) ry
Hallitus

Vesa Riihinen, puheenjohtaja
Mika Jokinen, toiminnanjohtaja
www.liikkuvakoti.fi

Yhteystiedot(opens in new tab)