Näitä harrastajat ostivat

Antti Siljamäki
6.2.2019
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Vuoden 2018 matkailuajoneuvomyynti kulki positiivisella uralla. Kasvua oli yli 9 %. Mutta mitä harrastajat ostivat?

Matkailuautojen korimallien jakautuminen

Puoli-integroitu matkailuauto on ollut vuosikausia eniten myyty korimalli. Viimeisen neljän vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut suuri muutos: osuus kaikista korimalleista on pudonnut 69 %:sta 54 %:iin. Syynä tähän on retkeilyautojen myynnin voimakas kasvu.

Retkeilyautojen osuus uusien myynnistä oli vuonna 2015 16 %. Vuonna 2018 niiden osuus oli noussut 29 %:iin. Tästä voidaan päätellä, että jopa moni jo puoli-integroidun matkailuauton omistaja on vaihtanut autonsa retkeilyautoon. Syitä on varmasti monia. Suurimmat retkeilyautojen myynnin menestystekijät ovat ajoneuvon kompakti koko, monikäyttöisyys ja huomaamattomuus liikennevirrassa. Moni kotitalous on valinnut retkeilyauton talouden ainoaksi ajoneuvoksi, jolloin samalla ajoneuvolla tehdään sekä kauppareissut että lomamatkat.

Alkovi- ja integroitujen matkailuautojen osuus kokonaismyynnistä on pysynyt vuosien varrella hyvin vakaana. Alkoviautojen osuus on noussut 2 %-yksikköä vuodesta 2015, ollen nyt 8 %. Integroitujen autojen osuus on pysynyt monta vuotta noin 9 %:ssa.

Myydyimmät matkailuautomallit

Vuoden 2018 eniten myyty matkailuautomalli oli Weinsbergin retkeilyauto R47, jota ensirekisteröitiin 73 kpl. Toiseksi eniten myytiin Adrian Matrix M 670 SL nostovuodemalli (48 kpl), jossa on erillisvuoteet. Kolmanneksi eniten myyty matkailuauto oli Adrian retkeilyauto Twin 600 SP (36 kpl), jossa on parivuoden auton peräosassa poikittain. Jaetulla neljännellä sijalla olivat Dethleffs Trend T7057 malli (25 kpl) ja Sunlightin erillisvuodemalli T67 (25 kpl).

Myydyimmät matkailuvaunumallit

Pieni ja piskuinen Poksi N125 on ollut jo useana vuonna myydyin matkailuvaunumalli. Niin myös vuonna 2018, jolloin niitä myytiin 42 kpl. Vaunu on kevyt ja edullinen. Toiseksi eniten ensirekisteröitiin Hobby 495 UL mallia, jossa on erillisvuoteet. Vaunussa on erillisvuoteet ja se soveltuu hyvin pariskunnille, jotka hakevat kevyttä vaunua matkailuun. Kolmanneksi myydyin (18 kpl) vaunumalli edustaa jo hieman suurempaa kokoluokkaa. Adrian Adora 613HT on erillisvuodemalli, jossa oleskelutila on vaunun keskiosassa ja etukeittiö. Neljänneksi eniten myyty malli oli Hobbyn 560 KMFE (17 kpl), joka on lapsiperheiden suosikki kerrossänkyjensä ansiosta. Samoin viidenneksi eniten myyty (16 kpl) Hobbyn 720 UKFE on lapsiperheiden suosikkivaunu.

Saksa selvä valmistusmaiden markkinajohtaja

Saksalaisten matkailuajoneuvojen osuus kokonaismyynnistä Suomessa on noussut 6 %-yksikköä vuodesta 2015, ollen nyt 72 %. Toiseksi eniten Suomessa myytiin Sloveniassa valmistettuja matkailuajoneuvoja (17 %). Ruotsalaisen valmistuksen osuus on 6 %.

>> Tutustu eri pohjaratkaisuihin

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2019