Aika seuraavan sukupolven matkailuauton. Uusi iSmove.
Alle 3.5 tonnia, mutta kaikkien odotusten yläpuolella. Näin Niesmann+Bischoffin uusi iSmove yhdellä lauseella kuvattuna.
Jokaisen, joka tähän asti on halunnut matkustaa kompaktilla alle 3,5 t kokonaispainoisella matkailuautolla, on pitänyt tehdä kompromisseja, tyytyä vähempään tilaan ja ajoneuvon kantavuuteen. Uudessa Niesmann+Bischoff-matkailuautossa on uusia ideoita, erityinen tilasuunnittelu ja sisustus. Valmistaja on onnistuneesti toteuttanut täysin uudenlaisen integroidun matkailuauton, jossa on huomattavasti enemmän tilaa ja kantavuutta kuin mitä vastaavassa painoluokassa voisi koskaan toivoa.
Eikä vain painon, vaan myös muotoilun ja mukavuuden osalta uusi iSmove vastaa valmistajalle täysin uuden, nuorekkaamman kohderyhmän vaatimuksiin, mm. siihen, että premium-matkailuautoa tulee voida ajaa normaalilla henkilöauton ajokortilla. Jotta alle 3,5 t matkailuautossa voi toteuttaa huippulaatua ilman kompromisseja tilankäytön suhteen, oli koko matkailuauton suunnittelu ajateltava uudella tavalla. Kaikki oli asetettava kyseenalaiseksi.
Rikkoen kaikkia sääntöjä.
Matkailuajoneuvoalalla ja ajoneuvomatkailun harrastajien keskuudessa on elänyt erilaisia käsityksiä vuosikymmenien ajan. On ajateltu, että alle viiden tonnin painoisena ei ole mahdollista valmistaa matkailuautoa kaikilla mukavuuksilla, viidelle matkustajalle, mukavilla vuoteilla, riittävällä säilytystilalla ja kantavuudella.
Oli aika, että joku haastaa nämä käsitykset. On aika uusille ratkaisuille, koska yksinkertaisesti uuden sukupolven asiakkailla yleisimmin tulee olemaan vain 3,5 t kokonaispainoisen ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava ajokortti. Näin myös kysyntä alle 3,5 t premium-matkailuautolle on kasvanut euroopanlaajuisesti viime vuosina voimakkaasti.
Niesmann+Bischoffilla on nyt täydellinen vastaus tähän kysyntään: iSmove. Vaikuttaa mahdottomalta, mutta vaikka se epäilemättä sijoittuu ulkomitoiltaan kompaktiluokkaan, sisäpuolella voi iloita linerien tyylikkyydestä. Näin on yksinkertaisesti asunto-osan avaruuden ja monipuolisten ominaisuuksien ansiosta. Ominaisuuksien, joita tavallisesti esiintyy vain 7,5 tonnin painoluokassa.
Hubert Brandl, Niesmann+Bischoffin toimitusjohtaja: “Pienessä koossa enemmän matkailuauton asunto-osaa. Kevyempi kaikessa ja enemmän ominaisuuksia sisällä. Little less more kuvaa hyvin iSmovea. Olemme maksimoineet premium-laadun keskittymällä olennaisiin asioihin ja ominaisuuksiin. Tuloksena on uusi matkailuauto uudelle asiakassukupolvelle, joka haluaa ottaa kaiken irti elämän vapaahetkistä. ”
Kompakti ulkoa. Liner-tyyliä sisällä.
Uuden iSmoven todellinen suuruus paljastuu sen sisustuksessa. Selkeälinjaisuus läpi koko ajoneuvon ja tekstiilivuorattujen sisäseinämien tarjoama luonnollinen akustiikka luovat aivan uuden tilan tunteen. Innovatiivinen valaistuskonsepti, modernit lasipaneelit kohdevalot tumman antrasiitin värisessä katossa tarjoavat poikkeuksellisen hyvän olon tunteen illalla.
Hyödyntääkseen tilan käytön parhaalla mahdollisella tavalla Niesmann+Bischoff toteutti ja patentoi seitsemän aivan uutta ideaa, mm. sähkökäyttöisen keittiön nostohyllyn, kääntyvän turvavyöllä varustetun matkustajapaikan, kattoon kokonaan piiloutuvan nostovuoteen ja liukumekanismin, joka kaksinkertaistaa suihkun ja WC:n tilan.
Uutta iSmovea on odotettu innokkaasti. Mutta odotus on nyt ohi ja valmistaja esittelee parhaillaan 28. elokuuta 2020 ensimmäisen iSmoven eurooppalaisille kauppiaille Itävallan Wolfganseessa.
Niesmann+Bischoff
Niesmann+Bischoff GmbH on saksalainen luksus matkailuautojen valmistaja. Sen pääkonttori ja tuotantolaitos sijaitsevat Polchissa Rheinland-Pfalzissa. Yhtiön valmistamia mallistoja ovat Smove, iSmove, Arto ja Flair. Jokainen matkailuauto tarkastetaan ja testataan yksilöllisesti suunnittelusta lopputarkastukseen. Niesmann+Bischoff GmbH on ollut osa Erwin Hymer –konsernia vuodesta 1996.
Lisätietoja:
Petra Samppa
Erwin Hymer Group Suomi Oy
puh. 050 382 0530
Hae matkailuajoneuvoja
Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.
Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024