Perheen pakettikoti – Adria Twin Plus 600 SPB Family

Jussi Saarinen
26.8.2019
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Teksti Jussi Saarinen, kuvat Lauri Ahtiainen ja Jussi Saarinen

Adria-retkeilyauton Family-versio majoittaa jopa nelihenkisen perheen – pakettiauton kuoriin kätkettynä.

Retkeilyautot eli pakettiautosta muunnellut lomakodit, kuten nyt koeajettu Adria, ovat suomalaisten suosikkeja, ainakin mitä myyntitilastoihin tulee. Jo miltei joka kolmas uusi matkailuauto edustaa tätä kategoriaa, joten oli korkea aika koeajaa sellainen.

Adria Twin Plus 600 SPB Family on nimensä mukaisesti tarkoitettu perhekäyttöön, eli sillä voi paitsi matkustaa, myös majoittua neljä henkeä. Valmistajan muissa retkeilyautomalleissahan varsinaisten sänkypaikkojen luku on tavanomaiseen tapaan kaksi.

Aikuiset alas, lapset ylös

Käytännössä perhe-Adria on parhaimmillaan kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.

Auton liikkuessa vanhempien luontevin paikka sijaitsee etuistuimilla, ja lapset voivat oleilla sohvaryhmällä. Sen matkustusmukavuus on matkailuautojen yleiseen tapaan aika kehno, mutta ainakin lisätilaa syntyy helposti irrottamalla pöytä ja säilömällä se ajon ajaksi takatilaan.

Kyseessä on valmistajan retkeilyautoista lyhyempi eli kuuden metrin pituinen malli, missä vuoteet sijaitsevat auton takana poikittain. Silti alavuoteella on pituutta riittävästi eli 196 cm, joten täysikasvuinenkin pari mahtuu oivasti nukkumaan – etenkin kun vuode on kelvot 145 cm leveä.

Family-mallin tunnusmerkkinä toimiva yläsänky (175 x 130 cm) on silkkaa lasten valtakuntaa. Näin siksikin, että kookkaan aikuisen könyäminen yläpedille on aika hankalaa: sinänsä riittävä 190 sentin seisomakorkeus lattiasta kattoon tulee tässä väistämättä vastaan.

Jälkikasvu sen sijaan kiipeää kivuttomasti irrotettavia tikkaita pitkin. Yläsängyn voi myös liu’uttaa yhdelle sopivaksi, jolloin alavuoteelle siirtyminen käy vielä mutkattomammin. Jos tarve on, toiselle tenavalle syntyy pienellä askartelulla sänky auton etuosaan, sohvaryhmän paikalle.

Mahdollisimman matkailumainen

Muutenkin koeajettu Adria alkaa ylipäätään olla niin lähellä matkailuautoa kuin se vain pakettiauton korin puitteissa on mahdollista. Tästä viestii jo sisustuksen yleisilme – kaikki hyötyajoneuvoon vähänkin viittaava on paneloitu ja koristeltu viihtyisäksi.

Varustelu noudattelee samaa linjaa. Muun muassa jokaisen asuinosan ikkunan – myös takapariovien – voi avata, ja niistä löytyy sekä pimennys- että hyttysverhot. Tuulilasin ja etusivuikkunat saa niin ikään peitettyä yksityisyyden turvaamiseksi.

Valaistuskin on kattava kahden kattoluukun sekä sänkyjen yläpuolella olevien led-luku- ja tunnelmavalojen ansiosta, keittiön varustukseen kuuluu jääkaappi, pesuallas ja kaksiliekkinen liesi, ja WC/suihkutilakin on käyttökelpoinen muillekin kuin kääpiöille. Raikasvettä on käytössä 100 litraa, ja harmaavesisäiliö on 70-litrainen.

Luonnollisesti etuistuimet pyörähtävät ympäri muodostaen olohuonemaisen tilan pöydän ympärille, ja television paikkakin on katsottu valmiiksi.

Autoon nousemista helpottaa sähköisesti liikuteltava astinlauta. Retkeilyauton ominaispiirteeseen, pakettiauton leveään sivuoveen on lisätty stoppari, jolla oven saa jäämään väliasentoon eli oviaukko kasvaa vain varsinaisen matkailuauton kapean sivuoven levyiseksi. Ratkaisu lieventää myös lämmönhukkaa viileämmillä keleillä retkeiltäessä.

Lisävarusteinen hyttysverkko varmistaa tarvittavan tuuletuksen sivuovenkin kautta ilman ötököiden ininää. Lämmityksestä vastaa polttonestekäyttöinen lisälämmitin, ja sähkölämmitteisen lattian saa ruksittua optiolistalta.

Melko mukavaa menoa

Koska retkeilyautoja on tarkoitus käyttää jokapäiväisessä ajossa useammin kuin varsinaisia matkailuautoja, myös ajettavuutta voi vapaammin vertailla henkilöautomaailmaan.

Matkailuajoneuvoalan kestosuosikki, Fiat Ducato, pelaa tämänkin auton perustana. Vaikka malli on jo melkoisen iäkäs, se hoitaa hommansa edelleen asiallisesti. Ajettavuus on hyvällä tolalla, sillä ohjaus tarjoaa oivan tunnon, ja jousitusmukavuuskin on kunnossa.

Henkilöautoihin verrattuna joutuu kuitenkin sietämään voimakkaampia värinöitä ja korkeampaa melutasoa varsinkin erilaisten resonanssien muodossa. Myös moottori pitää kiihdytyksissä melkoista rohinaa, mutta tasakaasulla kone äityy huomattavankin hiljaiseksi.

Voimaa tässä 150-heppaisessa versiossa 2,3-litraisesta turbodieselistä löytyy sopivasti kaikkiin kiihdytyksiin 100 km/h ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen haarukassa.

Ahtaissa paikoissa pitkä paku on tietysti henkilöautoa kömpelömpi. Runsaasti kääntyvät etupyörät kutistavat kuitenkin kääntöympyrää, ja laajan akselivälin aiheuttaman perän oikaisunkin tottuu ennakoimaan.

Ja verrattuna vastaavan pituiseen mutta lyhyempiakseliväliseen matkailuautoon, kuten keväällä koeajamaamme Carado V 132:een (Moottori 6/2019), kulku on sivutuulella selvästi vakaampaa.

Matkailuautokäyttöön Ducato sopii siksikin, että se on jo valmiiksi varsin korkea moneen muuhun tonniluokan pakettiautoon verrattuna. Tämä tuo mukanaan paitsi sopusuhtaisen muotoilun ohjaamon ja asunto-osan välille, myös ryhdikkään istuma-asennon etumatkustajille.

Monipuolisesti säädettävillä ja kummankin puolen kyynärnojilla varustetuilla etuistuimilla onkin kiva taivaltaa, ja maisemat erottuvat laajan tuulilasin läpi avarampina kuin matalammissa autoissa.

Paketoitavissa pakumaiseksi

Tavarankuljetusmahdollisuuksissa retkeilyauto eroaa kenties eniten varsinaisista matkailuautoista. Viimeksi mainituissahan mukana kuljetettavat kamat lastataan yleensä auton perässä olevaan takatalliin, joka sijoittuu kiinteän parivuoteen alle.

Retkeilyautossa taas lisätilaa loihditaan sijoittamalla sänkyjä syrjään; koeajetun Adrian tapauksessa alavuode nostetaan ylös sivuseinää vasten, jolloin mukana kulkee helposti esimerkiksi polkupyörän kokoinen esine.

Toki yläsänky, kuten kiinteät, kaasupullojen säilytyspaikat ja muita lokeroita sisältävät laatikotkin jäävät niille sijoilleen, joten aivan pakettiautomaista kuljetuskapasiteettia ei tällaisessa autossa saavuteta.

Hae matkailuajoneuvoja

Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.

Nettikaravaani.com

Netticaravan.fi

Adria Twin Plus 600 SPB Family

Hinta alkaen 53 300 €
Koeajoauton hinta 58 790 €
Dieselmoottori 2 287 cm3, 4 sylinteriä, ahdin, 6-v. manuaalivaihteisto, etuveto 110 kW (150 hv) / 3 600 r/min 380 Nm / 1 500 r/min

Mitat (p/l/k) 5 998/2 050/2 580 mm,
akseliväli 4 035 mm
Perävaunumassa jarrullinen/jarruton 2 000/750 kg
Takuu 2 vuotta / korin tiiveystakuu 7 vuotta

Hyvää: viihtyisä sisustus, toimivat vuoderatkaisut
Huonoa: melutaso henkilöautoihin verrattuna

Artikkeliin liittyvät hakusanat: Adriaasuntoautomatkailuautoretkeilyauto

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024