Perheyrittäjyys kantaa matkailuajoneuvoalalla

Toimitus
4.6.2020
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:
Jyväs-Caravan Oy – 45 vuotta perhelomailun parhaaksi

Suomen vanhimpiin matkailuajoneuvoalan yrityksiin kuuluva Jyväs-Caravan Oy perustettiin vuonna 1975. Juhlavuotensa kunniaksi yritys tuo tutuksi perheyrityksen toimintaa ja koko caravan-alaa Hannu Laitisen ja Mikko Käyhkön kirjoittamassa 100-sivuisessa yrityshistoriikissa Jyväs-Caravan Oy – 45 vuotta perhelomailun parhaaksi.

Jyväs-Caravan Oy:n vaunukauppa alkoi vuonna 1975 huoltoaseman pihassa. Yrityksen perustaja Martti Käyhkö myi ensimmäiset vaunut Hannikaisenkadun ja Tapionkadun Esson pihalta. Liiketoiminnan kasvaessa 1980-luvulla yrityksellä oli useita toimipaikkoja ja matkailuvaunukaupan lisäksi harjoitettiin huoltoasematoimintaa, vuokraustoimintaa ja hirsimökkikauppaa.

Jyväs-Caravanin suuret muutosten vuodet alkoivat Kuormaajantien liikepaikan hankinnasta 1988 Seppälänkankaalta. Matkapuhelinkaupan nousu 1990-luvulla auttoi laman yli ja matkailuajoneuvokaupan ja internetin käyttöönoton myötä yritys kasvoi valtakunnalliseksi toimijaksi. Vuonna 1995 alkoi sukupolvenvaihdosprosessi, joka eri vaiheissa vietiin päätökseen parin vuosikymmenen kuluessa. Perheen lapset tulivat Jyväs-Caravan Oy:n osakkaiksi ja viisi veljestä ryhtyi ottamaan vastuuta liiketoiminnasta.

Liiketoimintaa kehitettiin. Uuden Sorastajantien rakennuksen hankinta mahdollisti valikoiman kasvattamisen sekä ajoneuvojen laajan esittelyn sisätiloissa 2000-luvulla. Remontin jälkeen otettiin käyttöön yli 3000 m² caravansuurmyymälä, jossa kaikki tarvittavat palvelut olivat saman katon alla. Yrityksen tuotevalikoima kasvoi 2010-luvulla useilla uusilla edustuksilla. Samanaikaisesti jälkimarkkinointipalveluja kehitettiin aloittamalla verkkokauppatoiminta ja Fiat-huolto.

Tiivistä yhteistyötä on tehty matkailuajoneuvoalan toimijoiden kesken. Osaava henkilöstö ja jälkimarkkinointi ovat olleet tärkeitä tukipilareita liiketoiminnan kehittämisessä. Taloushallinnon, markkinoinnin ja IT-sektorin kehitys on ollut huimaa yrityksen 45 toimintavuoden aikana ja on tuonut uusia kumppanuuksia. Jyväs-Caravan Oy on kokenut vapaa-ajan ja leirintämatkailun trendit, selvinnyt kaupan vaihteluista ja lamavuosista ja hoitanut vastuunsa niin asiakkaiden kuin toimialan kumppanien suuntaan.

Juhlakirjan lisäksi saatavissa on yritysvideoita ja selailuversio internet-sivuilla. Yrityksen perustajien, Martti ja Anni Käyhkön sekä yrityksen avainhenkilöiden haastattelut ja tarinat antavat vivahteikkaan kuvan liiketoiminnasta ja koko harrastuksesta, jonka parissa on Suomessa yli 60.000 karavaanaria.

Kirjan tekijöillä, Jyväs-Caravan Oy:n hallituksen puheenjohtajalla, ekonomi Mikko Käyhköllä ja ekonomi, tietokirjailija Hannu Laitisella on vahva käytännöllinen ja teoreettinen kokemus yrittäjyydestä. Jyväs-Caravanin kohdalla perheyrittäjyys on osoittautunut ratkaisevaksi menestystekijäksi.

Kirja on luettavissa e-kirjana tai tai tilattavissa veloituksetta osoitteessa www.jyvascaravan.fi/historia . Kirja on veloituksetta noudettavissa myös Jyväs-Caravan Oy:stä.

Artikkeliin liittyvät hakusanat: Jyväs-caravan Oy

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2020