Talvea pakoon retkeilyautolla – näin ajoimme Euroopan halki kahdessa yössä

Jäinen maa ja luihin käyvä tuuli helli maaliskuista Suomea. Ei hätää! Kun kevät antaa odottaa itseään, voi se löytyä Euroopasta – tien päältä, vuorten kupeilta ja tuoksuvasta lempeästä ilmasta.

Me lähdimme kevättalvea karkuun, etsimään valoa ja rauhaa – mukana uskollinen retkeilyautomme Paco, kamerat, muistikirjat ja monta suunnitelmaa. Olimme tehneet WSOY konserniin kuuluvan kustantajan readme.fi:n kanssa sopimuksen kirjan kirjoittamisesta Espanjan luontokohteissa. Meitä odotti aikamoinen haaste, mielenkiintoinen ja varmasti opettavainen seikkailu.

Meri irrottaa arjesta

Matkamme alkoi Vuosaaren satamasta, kun ajoimme Weinsberg Carabus -retkeilyautomme Finnlinesin Finnlady laivaan. Matkaseurueena puolisoni Paula, intohimoinen luontokuvaaja, ja minä, tietokirjailija, halusimme päästä mahdollisimman suoraan kohti etelää – ilman lentokenttiä, check-in-jonojen tungosta tai turhaa kiirettä. Laivamatka Travemündeen tarjosi pehmeän laskeutumisen Keski-Eurooppaan.

Ekologisuuttakin pohdimme, sillä laivamatkan jälkeen autossa vietetty aika olisi maapallolle terveempi vaihtoehto kuin vaikka Helsingin Kalliossa yksiössä vietetty aika. Pacon katolle oli asennettu ProCaravanilla aurinkopaneeli, invertteri ja lisäakku, täydellinen ja omavarainen puskaparkkiratkaisu. Carabussin vettä säätävät järjestelmät, mahdollisuus käyttää jätteistä valmistettua biodieseliä ja Adblue ovat puhtaampaa ja fossiilivapaampaa teknologiaa. Liedet, jääkaappi ja lämmitys toimivat tarpeen vaatiessa kaasulla. Tarpeellista oli mukana minimalistisesti.

Ajo laivaan oli helppoa. Ajomatkalle varaamamme eväät saimme pysymään kylminä auton jääkaapissa, sillä olimme varanneet laivan autokannelta sähköpaikan. Kaasupullojen hanat tuli sulkea merimatkan ajaksi. Kaikki oli Suomen päässä hyvin järjestettyä, joten töppöstä toisen eteen ja hyttiin.

Asumuksia oli tarjolla monen tasoisia. Päädyimme ikkunalliseen hieman tasokkaampaan hyttiin, sillä aikeena oli kirjoittaa tätä kokemusta sanoiksi tietokoneen ruudulle. Nettikin toimi, hyvä niin.

Avasin sähköpostin, jossa meitä odotti tervehdys kustantajamme readme.fi:n kontaktilta Kiilamon Jussilta. Hän pyysi meitä tekemään esittely tekstin Espanjan luontokohteet -kirjasta. Seuraavan aamun ohjelma oli siis päätetty ja kynä teroitettu piirtämään alkutahteja teokselle.

Söimme laivassa yllättävän laadukkaan buffetillallisen – perinteisiä makuja, mutta huolella valmistettuja, sana elegantti kuvaa hyvin tarjontaa. Yhden viinilasin taktiikalla saimme unen päästä kiinni laivan hyrryyttäessä kohden Germaanisten kansojen päämajaa.

Heräsimme kukonlaulun aikaan kirjoittamaan kustantajalle aikeistamme Espanjassa. Aamiaisella keräsimme energiaa tulevaa ajomatkaa varten ja ehdimme rentoutuakin. Palvelut Finnladylla ovat hyvät, ne olivat jopa saunalliset porealtaineen. Voi todeta, että merimatka irrotti meidät arjesta – keho ja mieli virittäytyivät keräämään energiaa. Hierojan käsien kautta tajusimme olevamme valmiina ajamaan Euroopan halki.

Laivalla vaihdoimme ajatuksia usean rekkakuskin kanssa. He suosittelivat ajamaan Saksassa öiseen aikaan, erityisesti Hampurin ja Bremenin ohitse, jotta säästyisimme ruuhkilta. Se oli neuvo, joka osoittautui kullan arvoiseksi.

Yön selässä Saksan läpi

Travemündessa oli jo ilta, kun luovimme Pacon ulos laivan sisuksista, kohden saksalaisia autobahneja. Ajoimme määrätietoisesti yötä vasten – ensin Hampurin, sitten Bremenin ohi. Liikenne sujui mukavasti.

Reilun kolmen sadan kilometrin, kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen pysähdyimme levähdyspaikalle Bremenin eteläpuolella. Yöhuoltoasema tarjosi turvallisen ja hiljaisen pysäköintialueen. Ilma oli viileä, jopa raikas, kömmimme nukkumaan auton takaosan sänkyyn.

Carabussin patjoja ei voi kuin hehkuttaa. Ne ovat tae höyhensaarilla vietetystä yöstä, jonka aikana mutustellaan vaahtokarkkeja – nukahdimme heti. Automme oli strategisesti pysäköity huoltoaseman taakse siten, että pahin autobahnin melu ei ulottunut asumuksemme seinien sisäpuolelle. Ulkopuolelle jäivät myös huoltoaseman valot ja täysikuu. Ne oli helppoa sulkea näkymättömiin retkeilyauton verhoilla, jotka liukuvat kätevästi valonlähteiden eteen. Yömakkarakin tuli nielaistua nälän yltyessä. Aivan kuten aamukahvikin, se valmistui käden käänteessä vaimon rakkaudella kaasulieden lämmössä. Tällaiseen vempeleeseen alkoi jo tehdä mieli muuttaa pysyvämmin. Kuuden metrin rungossa on yllättävän paljon toimintoja ja tilaa.

Kölnin ohi ilman Stauta

Seuraavana aamuna matka jatkui klo 10 – vältimme tällä strategialla ruuhkat, aivan kuten rekkakuskit olivat neuvoneet. Saksan moottoritiet tarjosivat sulavaa ajonautintoa: vauhdikasta, mutta rentoa menoa. Ajoimme noin 370 kilometriä ja ohitimme Kölnin liikenteen soljuessa mallikkaasti. Saksassa kaikki toimi – ja kun ei toiminut, siitä varoitettiin kyltein hyvissä ajoin. Navigaattorissa vilkkunut liikenne varoitus TA (Traffic Allert) ”Stau” ei koskaan muuttunut todellisuudeksi.

Maisemat Saksassa ovat jo huomattavasti lehtomaisemmat kuin Suomessa. Metsät ovat tammivoittoisia komistuksia, joissa on yllättävän paljon nähtävää. Historiaa matkalla tarjoavat linnat ja idylliset jyrkkäharjaisilla nukketaloilla varustetut kylät. Kaikki oli ilmaista, kun tietullejakaan emme joutuneet autobahneilla maksamaan.

Pysähdyimme useampaan otteeseen täyden palvelun taukopaikoille, jotka Saksassa tunnetaan yleisesti nimellä Rasthof. WC-käynnit maksoivat 1 euron, mutta vastineeksi saimme käyttää poikkeuksellisen siistejä ja hyvin hoidettuja saniteettitiloja. Usein maksu sisälsi alennuskupongin kahvilaan – pieni ele, joka teki kokemuksesta miellyttävän. Tilat olivat usein kuin hotellin aulatiloja: siistejä, valaistuja ja tuoksuivat puhtaalta.

Täytyy tunnustaa, että Saksassa tulee mielellään syötyä Curry Würstia ja Sauerkrauttia (hapankaalia). Salaatti kyllä maistuu minullekin, mutta välillä oma keho vaatii raskaampia toimenpiteitä. Würsti (makkara) on mielestäni kevyempi kuin toinen makoisa vaihtoehtoni nälän voittamiseksi, Schnitzel!

Luxemburgin kautta kevään kynnykselle

Saksan jälkeen reitti vei Luxemburgiin. Vajaat 210 kilometriä ja 2,5 tuntia moottoritietä taittuivat kevyesti. Luxemburgissa nautimme myöhäisen lounaan tienvarsiravintolassa – pieni perheravintola, jossa ruoka maistui aidolta. Samalla täytimme Pacon jääkaapin ja dieseltankin – huomattavasti edullisempaan hintaan kuin naapurimaissa. Espanjassa tämä riemu on kuitenkin vielä riehakkaampaa. Saksassa diesellitra oli reitillä keskimäärin n. 1,80e/litra, kun Luxemburgissa oli tarjolla naftaa 1,40e/litra.

Maisemat muuttuivat – lehtipuut vihersivät ja ilma alkoi tuoksua keväältä. Lyhyt taival Linnamaassa tarjosi enemmän maaseutumaisemia pienten vuorten kyljessä kuin itse keskiaikaisia rakennelmia. Vierailin nuorempana isäni kanssa Luxemburgin kaupungissa ja se muisto ei helpolla haalistu. Rikkaan kylän jyrkät rinteet ja upeat talot ovat yhä muistissa. Tällä kertaa emme kurvailleet linnamaan ytimeen, vaan jatkoimme matkaa kohden Gallian kukon kiekaisua.

Ranska: kevät puhkeaa ja pöntöt muuttuvat

Ranskan puolelle saavuttuamme siirryimme maksullisille moottoriteille. Ajatuksena oli päästä Lyonin ohi yöllä ja jatkaa kohden etelää ilman ruuhkia. Noin 520 kilometrin ja 6,5 tunnin ajo kuljetti meitä läpi maaseudun, jonka kumpuilevat pellot ja viiniviljelmät hohkasivat kevättä.

Pysähdyimme taukopaikoille, joita Ranskassa kutsutaan nimellä Aire. Dieselin hinta oli nousut hieman hivutellen 1,65e/litra rajaa, se hieman suretti. Iloinen yllätys kuitenkin oli, että WC-tilat olivat lähes poikkeuksetta ilmaisia – mutta niissä oli oma kulttuurinen piirteensä: pöntöistä puuttui monin paikoin muovinen istuinrengas. Tämä aiheuttaa erityisesti istumatyyliä kannattaville WC-vierailijoille epämukavuutta, sillä jokaisella käynnillä oli istuttava suoraan kylmälle porsliinille. Tilat olivat siistejä, mutta usein karumpia kuin Saksassa. Positiivisuus voittaa! Kun Suomi vielä odotti kevättä, me olimme jo keskellä sitä – porsliinilla istuen, ilman muovirengasta, mutta auringossa.

Kevät oli itseasiassa Ranskassa jo pitkällä. Tämä kävi viimeistään siinä vaiheessa ilmi, kun huomasin tauolla riisuvani pitkähihaisen paidan pois – lämpötila kipusi lähelle hellerajaa. Paula käveli taukopaikan viereisellä puistotiellä kamera kaulassaan, ikuistaen lintujen paluuta ja ensimmäisten kukkien väriloistoa tien penkalla. Harakoilla oli risukasaksi tulkittava pesä ylhäällä puussa. Varpuset kisailivat ranskalaisten heitellessä asfaltille pullanmuruja. Kevättä rinnassa siirryimme retkeilyautoon nauttimaan eväitä.

Yö Airella ja viimeinen tietulli

Yövyimme Lyonin eteläpuolella Airella, jossa oli ravintola ja huoltoasema. Vaikka ympäristö ei ollut romanttinen, yö sujui rauhallisesti. Paco oli kuin kotimme – turvallinen, lämmin ja tuttu. Näillä paikoilla pitää kuitenkin huolehtia turvallisuudesta. Meille riitti auton lukitus, mutta olimme etukäteen kuulleet epämääräisistä autojen tutkijoista. Jos olo on epävarma, niin kuormaliinalla sisältä suljetut ovat voivat olla varmuuden tae. Toivottavasti meille ei koskaan tule eteen tosielämän kauhuelokuvaa.

Valuuttakursseja tarkkailevat tietokirjailijat osaavat kyllä kauhistella. Tietullimaksut Ranskassa tuntuivat korkeilta. Käytimme niihin yhteensä noin 150 euroa maan läpi ajettaessa. Vastineeksi saimme erinomaisessa kunnossa olevat tiet, joilla liikenne sujui kuin tanssi. Viimeinen tietulli maksettiin juuri ennen Espanjan rajaa.

Näkymät Ranskan tulliteillä ovat maaseutumaiset ja idylliset. Tullitielle saapumisen jälkeen on mahdollista viettää pari vuorokautta kyseisellä tiellä. Ensin otetaan nappia automaatista painamalla vastaan tiketti siirryttäessä maksulliselle tieosuudelle. Jossain paikoissa tiketti tulee automaattisesti tarjolle, mutta jos ei, niin se kannattaa ottaa alemmasta painikkeesta huokeamman hinnan toivossa. Poistuttaessa tullitieltä tiketti palautetaan samalle korkeudelle masiinaan kuin mistä se otettiin. Maksun voi suorittaa kortilla, tai käteisellä. Paikallisilla on käytössä telepassi, joka kannattaa hankkia, mikäli tulliteillä ajaminen on enemmän tapa kuin poikkeus.

Barcelonan varjoista kirjoitusrauhaan

Espanjaan saavuttuamme ajoimme Barcelonan ohi ja suuntasimme edelleen etelään. Tavoitteena oli saapua Alicanten seudulle, jossa voisimme aloittaa kirjamme kirjoittamisen rauhassa, valon keskellä.

Päivän ajo oli pitkä: noin 1050 kilometriä ja 14 tuntia taukoineen. Mutta värit, valo ja vuoret– appelsiinipuiden kukinta, meri-ilma, lämpimän asfaltin henkäys – tekivät jokaisesta kilometristä nautinnollisen. Ai niin se dieselin hinta tipahti 1,28e/litra. Aihetta hymyyn riitti!

Yhteenveto: kahden yön taktiikka toimii

Matkasimme Euroopan halki kahden yön taktiikalla: ensimmäinen yö vietettiin Saksassa huoltoaseman pihalla, toinen Ranskassa tullitien Airella. Yhteensä saimme kilometrejä mittariin 2680. Matka sujui ilman ruuhkia, kiitos yöllisen ajon ja rekkamiesten vinkkien.

Kevät seurasi meitä etelään – tai ehkä me ajoimme sitä kohti. Paco kulki uskollisesti halki valtioiden, ja me seurasimme sen rytmiä – välillä kirjoittaen, välillä vain katsoen maisemaa ja kuunnellen tasaisen maantien huminaa.

Katso myös:
Matka retkeilyautolla Suomesta Espanjaan (YouTube)

---

Vieraskynäilijät Pepe ja Paula Forsberg

Pepe ja Paula Forsberg ovat Lammilaisia tietokirjailijoita, joiden uusin teos Espanjan luontokohteet tutuiksi on juuri ilmestynyt. Pariskunta seikkailee retkeilyautolla yhdessä koiransa Curron kanssa.

---

Kaikki Vieraskynä-kirjoitukset >>