Uudistunut Caravan-lehti on pidetty jäsenetu

Toimitus
8.6.2017
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Karavaanareille rakas viisikymppinen uudistui merkittävästi vuodeksi 2017. SF-Caravanin jäsenille tarjoillaan jopa tuhat sivua luettavaa vuosittain.

SF-Caravanin merkittävimpiin jäsenetuihin lukeutuu kuudesti vuodessa ilmestyvä Caravan-lehti, jolla on jopa 150 000 lukijaa. Alansa ylivoimainen ykkönen täytti tuoreeltaan 50 vuotta, minkä jälkeen lehteä uudistettiin merkittävästi. Uudistuksista näkyvimmät ovat alkuvaiheessa ulkoisia.

Lehdellä on oma, uskollinen lukijakuntansa, mutta uudistunut lehti vetoaa sukupuoleen katsomatta myös uuteen karavaanaripolveen. Ostetun julkaisun tuntua on lisätty tekemällä lukukokemuksesta entistä elämyksellisempi.

Luettu lehti

Lukijatutkimusten mukaan Caravan-lehti säilytetään pitkään ja luetaan poikkeuksellisen tarkkaan. Siksi sisältöön on tehty vain pieniä muutoksia. Muuten julkaisu on pitkälti entisenlainen, tuhti lukupaketti, sillä sivuja on numeroa kohti aina pitkälti toista sataa.

Sisällössä uutta on lähinnä se, että leirintämatkailua lähestytään entistä syvällisemmin elämäntapana. Esiin nostetaan mielenkiintoisia karavaanaripersoonia, -perheitä ja -pariskuntia tarinoineen ja näkemyksineen.

Lehti käynnistyy ajankohtaisilla uutisnostoilla aiheen ympäriltä. Tästä edetään messu- ja näyttelykatsauksiin, malliuutuuksien – ja joskus myös käytetyn kaluston – koeajoihin, tarvikkeisiin sekä huoltoon ja ylläpitoon.

Kovan ja asiapitoisen tekniikkaosion jälkeen pääosaan nousevat ihminen ja kokemuksellisuus. Karavaanarin elämää -osion, koti- ja ulkomaiden reissuvinkkien ja -tarinoiden sekä leirintäalue-esittelyiden jälkeen loppusuoralle jätetään muun muassa ripaus järjestöasiaa ja katsaus lehden seuraavaan numeroon.

Näköislehti netissä

Alan ylivoimaisena ykköslehtenä myös ilmoittajat ovat julkaisussa näkyvästi esillä. Caravan-lehden ilmoituksissa korostuu monen muun harrastelehden mainontaan nähden informatiivisuus.

Painetun lehden näköisversiota voi lukea netissä jäsensivujen kautta. Lehtiluukku.fi-palvelussa lehtiä voi tallentaa myös offline-tilassa luettavaksi.

Kuuden painetun lehden lisäksi SF-Caravanin jäsenet saavat ilmaiseksi myös suositun 148-sivuisen Leirintäoppaan, joka esittelee laajasti Suomen kaikki leirintäalueet ja matkaparkit.

Myös verkkosivusto uudistui

Lehtiuudistuksen myötä myös Caravan-lehden verkkosivusto koki muodonmuutoksen ja on nyt aiempaa verkkolehtimäisempi. Sivustoa ja Caravan-lehden sosiaalisen median kanavia seuraamalla karavaanarit pysyvät entistä paremmin perillä alan käänteistä ja kuulumisista myös sähköisesti.

Verkkolehden sisältö on printtilehteen nähden aavistuksen keveämpää ja kohdistettu nuorempiin lukijaryhmiin. Painetun lehden sisältö monipuolistuu verkossa kuvina, videoina ja täydentävinä artikkeleina. Esimerkiksi messutapahtumista liikkuvaa kuvaa tarjoillaan paljon, ja verkossa lehti on ylipäänsä aiempaa herkemmin ajan hermolla.

Sivusto on responsiivinen eli skaalautuu myös mobiililaitteisiin ruudun koosta riippumatta. Artikkeleita julkaistaan myös ruotsiksi.

Sosiaalisessa mediassa Caravan-lehdellä on profiilit Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Somessa jaetaan vinkkejä sekä printti- että verkkolehden sisällöstä, järjestetään kilpailuja ja herätetään keskustelua ajankohtaisista aiheista.

Artikkeliin liittyvät hakusanat: Caravan-lehti

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024