Caravan-toimialalla paljon muutoksia

Antti Siljamäki
1.12.2020
JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Viimeisten viiden vuoden aikana matkailuajoneuvojen toimialalla on tapahtunut paljon: myynti ja harrastuksen arvostus on kasvanut, jäseniä on lopettanut ja uusia tullut tilalle, median kiinnostus on lisääntynyt, digitalisaation rooli on kasvanut ja myös asiakkaiden käyttäytyminen on muuttunut.

Välimatkat lyhentyneet

Asikkaiden käyttäytyminen on muuttunut paljon. Matkailuajoneuvo- ja tarvikekauppaa tehdään entistä enemmän verkon aktivoimana. Tiedossa on myös kauppoja, jotka on tehty suoraan verkon kautta käymättä jäsenliikkeessä. Jäsenliikkeiden hyvät verkkopalvelut ovat mahdollistaneet tuotteisiin tutustumisen kotisohvilta useiden satojen kilometrien päästä lähes liikkeessä käynnin veroisesti. Koronaepidemian myötä käyttöön on otettu muun muassa ajoneuvojen ja tarvikkeiden live-esittelyt, jotka ovat koko ajan lisääntymässä.

Hyödynnä myyjien asiantuntemus

Verkon käytön lisääntymisestä huolimatta myyjäliikkeiden asiantuntemus paikan päällä liikkeessä kannattaa hyödyntää. Kasvokkain tapahtuva ajatusten vaihto kaupanteossa tai jälkimarkkinatoimissa on aina sähköistä tapaamista antoisampaa. Muista siis hyödyntää myyjäliikkeiden asiantuntemus. Sosiaalisessa mediassa jaetaan myös paljon neuvoja ja vinkkejä, joka on hieno asia. Muista kuitenkin aina se, että matkailuajoneuvojen kaasu-, sähkö- ja ilmastointilaitetyöt ovat asiantuntijatöitä, joita ei kannata turvallisuussyistä tehdä itse.

Trendikästä puuhaa

Harrastuksen arvostus on noussut muutaman viimeisen vuoden aikana kohisten. Kuluttajat ovat kiinnostuneista harrastuksesta ja media kirjoittaa toimialasta ja harrastuksesta positiiviseen sävyyn. Tämän kehityksen uskotaan jatkuvan. Osansa tänä vuonna asian edistämiseen on tehnyt korona: kotimaan matkailu ja matkailuajoneuvot liikkumisen kätevänä mahdollistajana ovat olleet hyvä vaihtoehto perinteiselle ulkomaan matkailulle. Matkailuajoneuvoharrastus on siirtynyt ”teiden tukko”-maineesta trendikkäiden harrastusten joukkoon. Nautitaan kiinnostuksesta ja arvostuksesta.

Päättyvänä vuonna 2020 matkailuajoneuvoliikkeissä on ollut kiirettä. Kauppa on käynyt niin hyvin, että sekä uusista että käytetyistä ajoneuvoista on jopa pulaa. Vuoden 2021 osalta toimialan haasteena on vastata kasvavaan kysyntään. Euroopan matkailuajoneuvovalmistajien tuotantokapasiteetti on täysin käytössä ja osa vuoden 2021 tuotantokapasiteetista on jo loppuun myyty.

Jäädessäni eläkkeelle 1.12. alkaen Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä katson mennyttä 5,5 vuotta hyvällä mielellä. Toimiala on kehittynyt positiiviseen suuntaan ja teitä, arvoisat lukijat, on tullut myös paljon lisää liikkuvakoti.fi:n käyttäjiksi.

Viedään harrastuksen positiivista sanomaa eteenpäin!

Toivotan kaikille liikkuvakoti.fi:n seuraajille ja matkailuajoneuvoharrastajille kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Antti Siljamäki
Ex-toiminnanjohtaja

Lue myös: Suomi on matkailuautojen ykkösmaa!

Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2024