TIEDOTE 28.3.2025
Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat tällä viikolla saavuttaneet alustavan sopimuksen uusista EU:n ajokorttisäännöistä, ja niihin sisältyy merkittävä läpimurto matkailuautojen osalta: kaikille matkailuautoille B-ajokorttiluokan painoraja nostetaan 4,25 tonniin, edellyttäen että kuljettaja on suorittanut koulutuksen tai kokeen. Kyseessä on erityissäännös, joka koskee nimenomaisesti matkailuautoja – vastaavaa poikkeusta suunnitellaan vain hätäajoneuvoille. Uudet säännöt tukevat myös vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivien ajoneuvojen käyttöä: tällaisia ajoneuvoja saa kuljettaa B-ajokortilla 4,25 tonniin saakka kahden vuoden kuluttua B-ajokortin saamisesta.
ECF ja sen jäsenet ovat kampanjoineet B-ajokortin painorajan nostamisen puolesta matkailuvaunuille ja -autoille yli 20 vuoden ajan. ECF ajoi jo vuonna 2006 B-ajokortin laajentamista matkailuautoihin osana kolmannen ajokorttidirektiivin neuvotteluja. Tuolloin hyväksyttiin kuitenkin vain henkilöauton ja perävaunun yhdistelmien laajennus 4,25 tonniin asti (B96).
Komission julkaistua ehdotuksensa ajokorttisäännöistä heinäkuussa 2023, aukesi ensimmäistä kertaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen mahdollisuus vaikuttaa EU:n ajokorttilainsäädäntöön. ECF:n jäsenorganisaatioiden tuella onnistuimme erinomaisten yhteistyöpyrkimysten ansiosta saavuttamaan tarvittavan enemmistön sekä jäsenvaltioissa että Euroopan parlamentissa. Uuden säädöksen arvioidaan astuvan voimaan vuonna 2029.
Lue myös: Ei eriarvoista kohtelua saman kokonaismassan ajoneuvoille!
Matkailuajoneuvotuojat ry (MAT) on ECF:n täysjäsen.
Lisätietoja:
Mika Jokinen
toiminnanjohtaja
Matkailuajoneuvotuojat ry (MAT)
Hae matkailuajoneuvoja
Hakusivustot ovat kätevin tapa etsiä sopivaa matkailu-ajoneuvoa. Alla olevien linkkien kautta saat hyvän käsityksen markkinoilla olevista matkailuautoista ja -vaunuista.
Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:
Copyright © Matkailuajoneuvotuojat ry 2025